Verkkokauppaa ja kokemuksia

Huomenta,

Ajattelin tänään lähestyä aiheella Verkkokauppa ja kokemuksia erilaisista kaupoista. Olen erittäin hätäinen ihminen, ja sen takia mielestäni kaupoissa oleva tilausten seuranta saisi olla todellakin helppokäyttöinen, ja sen pitäisi olla ennen kaikkea ajan tasalla. Ostakaa paikallista, ostakaa suomalaista.. Entäpä jos ei osteta. Kerron vielä että miksi ei. Itse pyrin ostamaan kaikki a) paikallisesti jos mahdollista, b) suomalaisesta verkkokaupasta jos vaihtoehto A ei toteudu ja sen jälkeen mietin että mistä voisin ostaa tavaran.

Viime viikolla kävin kyselemässä uuden Polarin perään, ja yllätyin negatiivisesti sitä, että Polar ei toimita urheilukauppoihin uutta laitetta ennen kuin lokakuussa, ja heillä verkkokaupassa sitä löytyi hyllytolkulla ja toimitus lähti melkeinpä saman tien tilauksen jälkeen. Siinä on ensimmäinen ongelma. Miksi tilaisin verkosta jos saisin sen myös läheltä? No tässä tapauksessa ei ollut laitetoimittajan takia mahdollisuutta läheltä ostaa. Mikä on siis ensinnäkin täysin käsittämätöntä perseilyä. Toki toimitusaika Polarin omasta kaupasta oli kolme arkipäivää. Kolme. Sekin olisi todennäköisesti tipahtanut kahteen jos PostNordin paketti oltaisiin kuitattu sisään kun se saapui noutopisteeseen, eikä odotettu seuraavaan päivään.

Polarin verkkokaupassa tilauksenseurantaa ei ole, mutta tässä tapauksessa en koe sitä tarvittavankaan, koska sain tiedon sähköpostiin.

  • Kiitos tilauksestasi. Pamahti saman tien kun tein tilauksen.
  • Tilauksesi on toimitettu. Tuli muutama tunti sen jälkeen kun tilauksen olin jättänyt. Kuten Polarin asiakaspalvelussa sanottiin, heillä tavaraa oli hyllykaupalla, joten ei ollut ongelmaa toimituksen kanssa. Myös PostNordin seurantakoodi tuli saman meilin sisällä.
  • PostNord….
    • Joo…. heidän seurantansa onkin sitten taas ihan omaa luokkaansa. Tiedot päivittyvät usean tunnin viiveellä Android -versioon, ja olettaisin että myös verkkopalveluun. Eli se reaaliaikaisesta seurannasta. Hämmästelen myös edelleen sitä asiaa, että paketti on kuitattu Salossa matkalle klo 13:55, ja se on tullut perille maanantaina klo 9:30.

Nooh, ei se Polarin syytä ole että he on valinnut toimitustavaksi tuollaisen firman. Muutoin olen kyllä aika tyytyväinen.

Gigantista tiasin myös tavaraa torstaina, siis aamulla klo 5:30. Nyt on tiistai, ja tavara on edelleen “keräilyssä”. Olen muutamaan otteeseen asiakaspalvelulta kysynyt että “onhan tämä tilaus nyt kunnossa”. Verkkokaupassa oli joku bugi siinä vaiheessa kun tein tilauksen, joten jäin vähän huolissani odottamaan. Lasken torstain ensimmäiseksi arkipäiväksi, ja heillä lukee että 2-5 arkipäivää tilauksesta. Ollaan siis menossa nyt mun laskujen mukaan neljännessä päivässä. Mutta ilmeisesti gigantti laskee ensimmäisen työpäivän vasta tilauksen jälkimmäistä päivää. Vaikka työpäivä ei ole edes alkanut tilauksen päivänä.

  • Gigantin verkkokaupassa tilauksen status on pysynyt samana. Olen saanut yhden viestin “Kiitos tilauksestasi”
  • Asiakaspalvelussa ilmoitettiin eilen että tilausta ei voi edes perua koska on jo keräilyssä (ollut vasta torstain, perjantain ja maanantain)
  • Jännityksellä odotan.

Gigantti voisi ottaa mallia Verkkokauppa.comin toimitusjärjestelmästä. Asiakas on koko ajan ajan tasalla siitä, missä mennään. Siis kunnes päästään itse toimitukseen, jonka hoitaa Posti. Siitä on turha lähteä miettimään, että miten se menee, mutta siihen asti asiat toimivat a) nopeasti ja b) informatiivisesti. Gigantilla on petrattavaa kyllä tuon asian suhteen, ja Polarilla on petrattavaa tuotejulkaisujen takia. Mielestäni tällaiset laitteet pitäisi ehdottomasti olla jälleenmyyjillä samaan aikaan kun verkkokauppa aukeaa kaikille.

Mutta tällaisilla ajatuksilla tiistaiseen! :)

Wow, kylläpä se kolme viikkoa hurahti..

Käsittämätöntä miten nopeasti se loma sitten menikään, kun sille päälle vihdoin päästiin. Joo, on tullut levättyä, mutta sen lisäksi kyllä onnistuneesti olen tapani mukaisesti istunut toimistolla. Ja tällä kertaa erittäinkin syystä.

Loman alku lähti liikkeelle reissulla. Sloveniaan ja Ljubljanaan tällä kertaa. Reissu itsessään meni ihan kivasti, pitää päästä uudestaankin Sloveniaan, koska toiseksi viimeisellä päivällä makasin kuumeessa ja oksentelin oikeastaan koko päivän, ja päästiin käymään lähinnä kauppakeskukseen hakemaan juotavaa, ilman että oli taas pakko mennä makoilemaan. Alla video matkasta.

Siinä on aika pitkälti kuvattu kaikki mitä tapahtui matkalla :) Suosittelen kyllä lämpimästi muillekkin tuota matkakohteeksi jos on miettimässä seuraavaa paikkaa.

Sen jälkeen onkin sitten tultu oltua vain ihan kotona, mikä ei ole ollenkaan siis huono asia. Päin vastoin. Pitkiä, hitaita aamuja, jumppaa, koodaamista. Kaikkea sellaista kivaa mitä vaan voi keksiä. Eikä liiemmin stressiä. Se on aina hyvä asia.

Toki sen verran on tullut koodattua, että tuota meidän Show Upin softaa on pitänyt saada valmiiksi – Lanseerausta varten. No, on tässä muutama muukin koodausjuttu ollut, kun sellaisia yllättäen työn alle on tullut. Mutta Show Upin softa on ollut se ensimmäinen prioriteetti johtuen eilisestä lanseerauksesta. Siihen pakattiin paljon asiaa pieneen, ja vaikka meillä osallistujamäärä ei ollut valtava, saatiin todella kiva ja tehokas ilta aikaiseksi.

Mehän oltiin Sparkup Turussa pitämässä lanseerausta, yllä on paikasta 360-kuva. Löysin vahingossa tuollaisen kameran, ja semmonen oli pakko tilata, kun vaikutti järkevältä. Olen keksinyt jo miljoona erilaista käyttötapausta miten, ja missä tuota voisi käyttää ihan oikeasti hyödyksi. Noh, eniveis, takaisin lanseeraukseen.

Paikka oli siis SparkUp Turku, pyysin SparkUpin Sonjaa kertomaan nopeasti mikä paikka se semmonen on, ja tässä onkin hänen terveiset:

Sparkup startupyhteisö
Turku Science Parkin tarjoama Startup keskus, joka tuo yhteen alueen startuptoimijoita ja toimintaa. Sparkup on auki joka arkipäivä 8:30 – 16:30 ja tila on käyttöön tarkoitettu :) Tervetuloa kahvittelemaan, kokoustelemaan ja tapaamaan uusia ihmisiä :)
//Sonja Nylander – SparkUp community

Paikassa onkin taikaa, sillä illan aikana tapahtui niin monta jännittävän upeaa asiaa, ettei oikein housuissakaan pysy. Lähetettiin tuo lanseeraus livenä, ja se oli ihan ensimmäinen oma livelähetys. Reisillehän se meni, mutta tulipahan kokeiltua sitäkin. Ensi kerralla tiedän, että pitää olla erikseen puhujalla mikrofoni, jotta saadaan homma taltioitua paremmin, ja ei revitä kamerasta piuhaa irti kun se on kertaalleen onnistuneesti asennettu :)

Itse esitykset meni kivasti ja vaikka muutama minor-oikku softassa tapahtuikin, saatiin varmasti kerrottua mitä kaikkea tässä on tullut tehtyä ja miksi.

Tänään on luvassa väriestejuoksua, ja päästäänkin juoksijoiden kanssa siis viettämään varsin värikäs päivä. Itse väriestejuoksun jälkeen jään ihan pieneksi hetkeksi Turkuun, ja käydään mitottamassa Suvin kanssa yksi näyttö keskustasta, tästä lisää kun saadaan se paikalleen. Luvassa on siis paljon jännää! Otan mukaan juoksemaan myös GoPron, joten toivottavasti saadaan todella mahtavaa video- ja kuvamateriaalia sieltä matkan varrelta. Ehkä pitää myös 360-kamera ottaa maaliin, jotta saadaan otettua oikein kunnon ryhmäkuva.

Maanantaina takaisin sorvin ääreen, ja tiedän jo valmiiksi, että luvassa on henkisesti todella rankka viikko. Ja sitä ei missään nimessä myöskään pidä unohtaa että ensimmäinen Zumba kolmeen kuukauteen on tiistaina.

Nähdään!

Lomaa odotellessa…

…Tässä olisi viikko vielä töitä jäljellä, ja sen jälkeen vihdoin lomalle. Alkaa tulemaan aika kovasti tarpeeseen se kolmeviikkoinen. Joo, tässä on ollut aika rankkaa viimeiset muutama viikkoa, mutta kaikki pitää saada tehtyä mihin on ryhtynyt. Tavoitteena on kuitenkin saada asiat maaliin jo ennen lomaa. 7 päivää check-iniin, huomenna lähtö Karvian kautta Seinäjoelle asuntomessuille. Kiva käydä sielläkin. Se on kuitenkin joka vuotinen traditio meillä. Tietysti kiva käydä mökilläkin kääntymässä, kun siellä ei olla sitten muutamaan vuoteen keretty käymään.

Tiedän, ihan omaa aikataulusuunnittelua kun ei ole mihinkään aikaa. Ja se alkaa tuntumaan. Koko kesän suunnittelin että käyn salilla säännöllisesti, kuitenkin tuntuu että joka ilta on ohjelmaa niin paljon, ettei pääse aamulla käymään siellä. Todella harmi. Ja alkaa näkymään kropassa. Ei mene housut jalkaan, eikä mikään näytä päällä hyvältä. Oikein semmonen kunnon megablösö-fiilis. Ensi kuussa on muutama juoksutapahtuma ja syyskuussa pitäisi painella taas puolikas. Olen ollut kerran juoksemassa tänä vuonna. Suurin piirtein.

Sain ensimmäisen Umbraco-saittinikin pystyyn. Umbraco on siis se julkaisujärjestelmä mitä olin opiskelemassa Tanskassa. Nyt alkaa olemaan todella hyvin jo tietoja miten sen kanssa toimitaan, ja pääsen töissä jakamaan tätä iloisuutta. Myös SamuliLindgren.net tulee kokemaan aika ison muutoksen tässä jossain vaiheessa, kun siirrän saitin toimimaan sen kanssa. Ja itseasiassa myös Jumppahullu.net tulee uudistumaan sen osalta, että luon saitin sen päälle.

Viime viikonloppuna oli taas SaloVolley, toista kertaa HanhisTeamin mukana siellä, ja pitää todeta, että olen kyllä kotona kun sen jengin kanssa pääsee riehumaan. Todella mahtavaa porukkaa, ja aina saa olla oma itsensä. Kaikki ovat todella mukavia, ja juttu lentelee. Pelikin meni tänä vuonna törkeän hyvin. Mehän ollaan ihan Pro-jengiä jo!

IMG_00001_BURST20160723220354 IMG_00063_BURST20160723220544

Edeltävällä viikolla on STRONG by Zumba -koulutus, joka osoittautui vallan mahtavaksi koulutukseksi. Tosin reissu meni melkein kaikilta osin niin reisille kuin voisi olettaa, ja Simolle nousi valtava kuume laivareissun aikana, ja jouduin hänet käännyttämään satamassa takaisin, ettei hän joutunut kuumeessa hortoilemaan pitkin Tukholman katuja. Onneksi laivalla oli vielä tilaa (viimeinen paikka) kun päästiin satamaan.

Koulutus oli kiva, ja tunti on mahtava. Niitä nyt ohjailemaan sitten syksyn aikana.

IMG_20160717_173307

Näiden lisäksi ollaan tällä hetkellä PopUp Salo -tapahtuman tiimoilta kauppakeskus Linjurissa esittelemässä näyttöjä. Ja niitäkin on tullut tässä väännettyä taas enemmän tai vähemmän jatkuvalla syötöllä. Jos vaikka saisi ne sellaiseen tilaan, että saisin hetken hengähtää loman aikana. Turha toive, mutta aina saa poika toivoa :)

Nyt töihin, moido!

Jänskäpänskä heinäkuun alku

Viime viikonloppu meni Helsingissä Prideissä, ja hauskaahan siellä oli. Paljon tuttuja tuli nähtyä, ja sitä rataa. Tosin vähän pientä palamistakin havaittavissa.. Pride-viikonlopun lisäksi sain taas vaihteeksi paljon aikaiseksi toimistolla sunnuntaina. Inforuutusofta vaikuttaa aina vaan paremmalta. Ja siitä eteenpäin sitten vaan.

IMG_20160704_191146

Näin jälkikäteen melkoisen paljon olen ajatellut tuota Pride -asiaa ja kulkuetta yleensäkin. Se on erittäin tärkeää että prideä vietetään, eikä pelkästään seksuaalivähemmistöjen puolesta, vaan ihan vaan periaatteesta, periaatteesta että rakkaus kuuluu kaikille.

Tänään oli taas vähän erilainen päivä. Golffattiin ekan kerran ikinä. Voitin MRoomin facebook-kisassa golffi-illan, ja oi vitsi että olikin vallan hauskaa. En olisi uskonut että se on niin kivaa.

IMG_20160706_181443 13613635_10157039285315648_900106722185482686_o

Tässä tuli mietittyä samassa, että miten paljon olen muuttanut omaa asennetta näissä asioissa, nimittäin aikaisemmin olisin miettinyt tuntikausia kun tämän takia piti hommata sijainen tunnille. Nyt ei ollut ongelmaa ollenkaan, vaan hommasin sijaisen ihan ensisijaisesti. Ehkä tämä mun pääni alkaa pikku hiljaa ymmärtämään juttuja.

Ihan mahtavaa viikkoa tyypit! :)

Pridet 2016

Woutsi wou mikä päivä takana. Paljon tuttuja, aurinkoista, lämmintä. Komeita miehiä ja kauniita naisia ja kaikkea siltä väliltä!

Oli ihana reissu, harmi vaan että ei ollut mahdollisuuksia kaikkien kanssa jäädä höpöttelemään, eikä kaikkien kanssa myöskään reitillä törmätty. Pitää ehdottomasti ottaa jokaisen kaverin kanssa jonkin sortin iltamat että pääsee kaikkien kanssa juttelemaan. Enemmän tai vähemmän!

Olkaa ylpeitä itsestänne! Minä ainakin olen ;)

Vähän kuvafiiliksiä Prideiltä!

Pride-viikon fiiliksiä

Pride-viikko alkoi eilen. Ohjelmaa Helsingissä on sen aikana luvassa ihan valtava määrä, mikä ei missään nimessä ole yhtään huono asia. Vähän harmittaa että on tämmönen pikkukaupungin asukki tällaisissa tilanteissa. Ei sitä vaan mennä Helsinkiin minkään ohjelman takia piipahtamaan. Siinähän vierähtää monta tuntia aikaakin jos ei mitään muuta.

Viikkohan ihan ehdottomasti huipentuu lauantaina tapahtuvaan kulkueeseen ja puistojuhlaan, joka on jo muutamana vuonna ollut sellainen must. Niin se on tänäkin vuonna. Kulkueeseen on ihan kiva mennä mukaan, näyttää että kyllä meitä löytyy, ja että pienikin on tärkeä. Ja puistojuhlassa viime vuonna tuli nähtyä niin paljon tuttuja että ihan ihmetyttää. Toivottavasti näin myös tänä vuonna. Tosin tänä vuonna on ensimmäinen kerta neljään vuoteen, kun ei olla jäämässä yöksi Helsinkiin. Siihen on montakin syytä. Ensimmäinen on yllättäen työ. Sunnuntaina aamulla on luvassa kahvakuulaa, ei viitsi sieltä sitten taas kiirehtiä sen takia kotiin liian nopeasti – Joo, voisin ehkä perua sen tunnin, mutta peruutuksia on tulossa heinäkuussa niin paljon, etten viitsi. Toinen syy on se, ettei ne bilettäämiset Helsingissä ole olleet ihan sen arvioisia että viitsisi a, ottaa päänsärkyä näistä asioista ja b, ottaa turhia hotelliöitä. Matkustamisiakin tulee olemaan seuraavan parin kuukauden aikana ihan tarpeeksi paljon, joten sekin tulee kyllä hoidettua sillä.

Mielummin viettää vallan hyvän kulkueen ja puistojuhlan, jonka jälkeen tulee ihan omaan kotiin nukkumaan hyvillä fiiliksillä.

On todella hienoa että koko Pride-viikko on olemassa, ja ohjelmaa on joka lähtöön. Niitä eilen kertasin päässäni, ja huomasin miten mielenkiintoisia juttuja on. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee ottamaan osaa näihin. Ja vielä enemmän toivon sitä, että mahdollisimman moni kenellä on ennakkoluuloja tai muuta vastaavaa, pääsisi niistä eroon tämän viikon aikana. Ihan vaan vaikka vahingossa tutustumalla johonkin näistä ohjelmista. Viimeisten viikkojen aikana on ollut ihan turhaa kaiken näköistä väkivaltaa sun muuta häsäämistä ympäri maailmaa. Olisiko aika pikku hiljaa hyväksyä muita ihmisiä?

Ollaan ylpeitä itsestämme! Ihan kaikessa. Eikä anneta muiden asenteiden tai tekemisten aiheuttaa pahaa mieltä ˆˆ

Olen pitkästä aikaa ollut myös hammaslääkärissä. Jo oli aikakin, sanoisin. Jokseenkin muuttuneet syömishommat (lähinnä urheilujuomalitkut) olivat kivasti aiheuttaneet pientä reikiintymistä, ja eilisen jälkeen on edelleen paikat vähän arkana. Ihan varmasti kun poraillaan hampaita. Vielä on torstaina toinen samanmoinen luvassa. Se on jännä juttu, kun oma hammaslääkärikammo on niin hämmentävä. Vaikka tiedän ettei satu, eikä mitään muutakaan (sen verran vahvasti puudutettuna ollaan aina), niin olen ihan täydessä kokovartalokipsissä. Ja sen jälkeen on kuin olisi tehnyt suuremmankin treenin. Ihan kummallista. Mutta kun nämä saa tästä hoidettua, niin on taas paljon parempi fiilis.

[ITSESENSUURI ISKI].. Ja poistin yhden kappaleen tästä välistä ettei tule vääriä käsityksiä kellekkään x)

Nyt aamupalaa ja töihin. Meinasin töiden jälkeen käydä vilauttamassa tätä lammasta Mroomissa vaihteeksi, jos vaikka saisi kevennettyä hiuksia näin kesän kunniaksi!

Nähdään!

Matkustelua….

Ohhoh, juuri selvitty edellisestä reissusta, ja Zumba meni täräyttämään ja julkaisemaan uuden ohjelman nimeltään STRONG by Zumba. Tuntikonsepti tärähti heti kotiin sen verran, että varasin itselleni 17. heinäkuuta koulutuksen. No sinnehän on siis pakko mennä. Varasin aikan, kävin e-kurssin ja nyt odotan innolla reissua. Suomeenhan ei kyseistä tuntia tietysti tule, joten Ruotsiin käy matkani.

Ikinä en ole Tukholmassa käynyt, joten tämä on ihan mielenkiintoista. :)

Laitan jossain vaiheessa Tanskan reissun kuvat tulemaan, ne on toisella koneella tallessa, eli pistän sieltä ne sitten kun pääsen sinne :)

Miniblogeja matkan varrelta.

Luulenpa että tulen tässä seuraavan muutaman päivän aikana kirjoittelemaan tällaisia miniblogimerkintöjä. Salosta on lähdetty ja bussi kertaalleen jo vaihdettu.

image

Työkaverit “saattoivat” Lidlin pihalle asti, ja siitä sitten omin neuvoineni pääsin keskustaan. Bussiin pääsin ajoissa, ja jotain pientä muruakin löytyi matkalle.

image

Aika tyhjä bussi itseasiassa, ja rauhassa sai vallata koko penkkirivistön itselleen. Mun luotettava matkakumppani, Talokeskuksen tietsikkalaukku tietysti mukana. Surface mahtuu siihen kuin tehty. Homma rokkaa.

image

Määränpää lähestyy uhkaavasti. Tosin ennen sitä bussin vaihtaminen tietysti. Ja kun siitä päästään eteenpäin, alkaa lentovapinat. Omg.

image

Bussi numero 2, ja ainoa vaihtaja Salosta. Jännää.. pientä ahdistusta on ilmassa, mutta eiköhän tästä selvitä. Pieni pisuhätä hiipii pikku hiljaa, mutta sillä mennään :)

Kentälle pitäisi olla 20 minsaa about.

..jatketaan määränpäässä..

Matkailu avartaa..

..vai miten sen nyt silleen järkevästi sanoisi. Lähden kolmatta kertaa ulkomaille huomenissa. Jännittää niin maan törkeesti paljon. Ihan suoraan sanottuna. Olen ihan palasina asiasta. Hyvin se matka varmasti tulee menemään, ei siinä mitään. Mutta silti. Jännitän että aikataulut osuvat nätisti kohdilleen ja että lento toimii hienosti, ollaan ajoissa maissa, päästään Odenseen hienosti ja sitä rataa.

Matka lähtee siis huomenna siinä iltapäivällä, ja määränpää on Odense, Tanska. Olen menossa ensimmäistä kertaa ikinä työmatkalle ulkomaille. CodeGarden on itseasiassa tapahtuman nimi, ja luvassa on kolme päivää mielenkiintoista tekemistä uuden julkaisujärjestelmän tutkimisen parissa, yhteisöön tutustuessa ja siinä samalla mieltä avartaessa. Pientä semmosta hyperventilointia on lievästi kyllä havaittavissa. Finnairin softa kiltisti aamulla ilmoitti että Checkin on tehtävissä, ja sen sitten tein. Paikat on kivasti lentokoneen ihan etuosassa, mutta sillä mennään, kun lentsikka oli tietysti jo ihan täysi.

Toinen matka on tulossa elokuussa, silloin matkan kohteena on Ljubljana, Slovenia. Taisi se matkakärpänen sitten kuitenkin käydä puraisemassa tai jotain vastaavaa. Slovenia vaikuttaa varsin kauniilta maalta, ja siellä ollaan sitten mun loman ensimmäisellä viikolla. Saa sen sitten alta pois.

Muuta jännääkin on tässä luvassa, nimittäin Show Up on perustettu, ja sen kautta aletaan tekemään nyt hommia tuon inforuudun kanssa. Lisätietoja siitä on tulossa myöhemmin. Ollaan mukana PopUp Salo -tapahtumassa ja elokuun viimeisellä täydellä viikolla on itseasiassa lanseeraustapahtuma. Paljon on siis suunnitelmissa, ja se ei ole yhtään väärin. Kesän aikana ryhmäliikunta on kuitenkin lähes minimissä, ja pyrin saamaan omat treenitkin taas käyntiin, kunhan pääsen sille linjalle. Heti Tanskan reissun jälkeen.

Heinäkuun alussa on luvassa myös Helsinki Pride, joka on tänä vuonna vaan entistäkin tärkeämpi käydä kävelemässä. Jo pelkästään nämä Orlandon tapahtumat aiheuttaa valtavasti harmitusta itsessä, vaikka siellä ei ketään tuttua ole ollut paikalla. Kova isku se silti oli yhteisölle. Priden lisäksi olisi tietysti myös Mr Gay Finlandit, jonka nettisivut on tänäkin vuonna mun käsialaa, ja pyörii mun palvelimilla, omalla Julkkari -julkaisujärjestelmällä. Tänä vuonna hommat meni todella kivuttomasti, vaikkakin tehtiin täydellinen sivustouudistus. Ehkä se kolmen vuoden kokemus alkaa pikku hiljaa tuntumaan jossain. Todella hienoa. Harmi vaan että budjettisyistä jää itse kisa näkemättä ja kokematta tänä vuonna, kuitenkin Prideen ja puistojuhlaan on pakko päästä mukaan.

Priden lisäksi kesällä on luvassa taas vaihteeksi Asuntomessut, joihin on ihan pakko päästä. Sen lisäksi väriestejuoksu, midnight run ja ihan syksyllä ruisrääkki. Pitää siis treenata myös juoksemista kesän aikana. Luvassa on paljon mielenkiintoisia juttuja.

Koitetaan hymyillä joka päivä, sillä pääsee paljon pidemmälle kuin murjottamalla. Nähdään!

Kesäkuu lähestyy uhkaavasti..

On vaihteeksi se aika vuodesta. Kesä. Ei ole mun juttu, mutta ehkä se on ihan kiva että välillä on ällö fiilis, jotta voi taas nauttia syksystä ja talvesta sitten kun on sen aika. Hiki on jatkuvasti päällä, ei oikein maistu ruoka, eikä todellakaan tule nukuttua. Ehkä se vielä tästä jossain vaiheessa helpottaa. Huomenna pitäisi olla viikon kuumin päivä, ja olen nyt jo ihan helisemässä tän kanssa.

Zumbat jäi tauolle kesän ajaksi, viimeinen tunti oli tänään. Nyt otan luovan paussin, harjoittelen noi kesken jääneet e-kurssit, opettelen uusia biisejä, liikkeitä, ideoita ja mietin oman Zumba -tunnin konseptin uusiksi siten, että syksyllä on taas kiva vetää tunteja, ja siitä saisi itsekkin irti muuta kuin hikeä. Se ei tarkoita etteikö kesällä tulisi jumpattua. Uusi BodyStep on ihan törkeän hyvä setti, ja luvassa on aika moinen treeni kesälle.

Ideana olisi saada aamusali takaisin ohjelmaan, sen lisäksi juoksutreenejä itselle ja pyöräilyä. Semmonen oman kropan kesä. Katsotaan kuinka paljon toteutuu. Aikaisempaa vähemmän tunteja joka tapauksessa on, ja en ota nyt edes bootcamppia ainakaan kesäkuulle, heinäkuu onkin sitten taas oma asiansa. Niissä on aina se ongelma, että sitten sitoutuu joka viikko pitämään tunteja, ja se on itseasiassa suhteellisen raskasta kun tekee muutenkin pitkää päivää.

Pitkistä päivistä puheen ollen, InfoRuutu tulee tässä lähtemään ihan totaalisesti lapasesta, mulla on vähän semmonen fiilis. Seuratkaa ilmoittelua, ja pääsette mukaan mielenkiintoiselle matkalle ^^

Huomenna olisi luvassa taas vähän bisnisaamupalaa, jännityksellä odotan että mitä sieltä sitten aletaan saamaan aikaiseksi, ja jos vaikka tästä vihdoin lähtisi Jumppahullun uljas tarina kasvavana yrityksenä eteenpäin. Ensin verkostoidutaan yrityksien kanssa joilla on paljon annettavaa, ja sitten tehdään omat muuvssit.

Nyt mukavaa, hikistä iltaa.