Vääriä valintoja… (arkistosta 25.10.2011)

Elämä on näitä täynnä, en siis sano, etteikö olisi oikeitakin, mutta nyt on taas tämmönen fiilis. Saisiko sitä joskus edes yhden valinnan tehtyä, josta voi olla ylpeä ja miettiä, että teinpä nyt kyllä loistavan valinnan????

Se taitaa olla liikaa vaadittu. En tiedä, että miksi en vaan osaa sitä hommaa.. Tässä maksellaan nyt henkisen hyvinvoinnin kustannuksella edellistä isoa väärää valintaa, ja yritetään hommia korjata parhaan mukaan. Kämppäkin menee vaihtoon sen takia. Olen sen takia myös painanut töitä ihan liikaa, ja ystävyyssuhteet ovat koetuksella. Ja tietysti oma parisuhdekkin saa oman osansa tästä kaiken tämän paskan ohella.

Alun perin oli tarkoitus kirjoitella siitä, että kuinka onnellinen olen, että olen löytänyt rinnalleni mahtavan kumppanin. Siis kahdeksan vuotta sitten. Nyt viikonloppuna oli hääbileet, joissa siis juhlittiin parisuhteen rekisteröintiä, joka suoritettiin elokuussa. Juhlat olivat aivan mahtavat, ja oli ihana nähdä kaikki vieraat juhlimassa hyvillä mielin. Ainakin omasta näkökulmasta.

Tällä hetkellä fiilikset eivät ole ihan niin hyvät. Suunnitelmien uudelleensäädöt on hoidettu aika hyvin, ja asunto on ehkä jo kiikarissa. Mennään huomenna katsomaan sinne. Toivotaan, että saadaan sinne muuttaa.

Kaiken sen kakan alla kuitenkin kiehuu niin kovin. Ohjausinto on taas kadoksissa. Torstaina on viimeiset tunnit Paimiossa, ja lähden sieltä raskain sydämin, vaikka tällä hetkellä en yhtään haluaisi olla ihmisten edessä hymyilemässä, kun fiilis ei ole sellainen.

On sellainen olo, että maailma on kääntänyt selkänsä ja kuraa sataa kaatamalla. Tiedän, että kaikesta selviää. Tiedän todellakin sen, mutta pelkään omaa jaksamista todella kovin. Raha on rahaa, tiedän, ja tänä vuonna on pitänyt säätää todella paljon, että ollaan edes tähän asti selvitty.

Onneksi elämässä on niitä ihmisiä, joihin voin luottaa, jos tutuu siltä, että jalat lähtee alta. Simo ja Seppo ovat molemmat tärkeimmät heistä, mutta en halua kaikkea omaa taakkaa kaataa heidän niskaan, koska kaikilla on omat murheensa.

Seppo nosti mut takaisin jaloilleni, kun tipahdin polvilleni alkusyksystä. Edelleen olen hämilläni, että mitä olen tehnyt ansaitakseni hänenlaisen ihmisen maailmaan. En vaan osaa muuta sanoa, kuin että onneksi niin pääsi käymään. Siinä on ehkä suurin hyvä päätös sen jälkeen kun Simoon lähdin tutustumaan. Sitäkin mietin kauan silloin parikymppisenä, että voinko tehdä sen peliliikkeen. Onneksi siinä oli vähän huumorilla höystetty kunnon häsäämissäätö, ja sitä kautta päätöksen tekeminen vähän nopeutui. Onneksi olin Sulosten kanssa liikkeellä. En tiedä oltaisiinko Simon kanssa tässä jos niin ei olisi hommat mennyt. Nyt Seppoon tustuminen lähti ihan vitsiksi tarkoitetusta puhelusta. Onneksi tein sen, vaikka vähän jälkikäteen hävetti ja kadutti. Mutta onneksi tein sen kuitenkin.

Pitäisi alkaa valmlstautumaan seuraavaan tuntiin. Rankka päivä tiedossa ainakin näiden fiiliksien jälkeen. Tänään tekisi vaan mieli kadota maapallolta. Yritin tänään olla itkemättä, mutta vituiksihan sekin meni. Ehkä ei kannata edes yrittää sellaista.