Homoleima (arkistosta 12.11.2011)

Siitä on hyvä lähteä puhumaan. Mikä se oikein on. Se varmaan johtuu isosti ennakkoluuloista sekä ihmisten tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä erilaisia asioita kohtaan.

Olen aina ollut erilainen. Toisaalta olen sitä mieltä, että erilaisuus on ollut valttikorttini aina, mutta toisaalta ehkä jopa häpeän itseäni. Voi olla että tulee yllätyksenä, mutta en ole ihan sinut itseni kanssa. En välttämättä tykkää siitä, että olen homo.

En vaihtaisi sitä tässä vaiheessa, mutta kyllä sitä on tullut välillä toivottua, että olisi saanut elää elämänsä heterona. En usko, että se olisi ollut yhtään helpompaa, ja todennäköisesti elämä näyttäisi ihan erilaiselta tällä hetkellä. Näin se menee.

Keskusteltiin aiheesta, ja sain keskustelukumppanit suorastaan ärsyyntymään, kun asiasta puhuin. Ihan kuin en hyväksyisi osaa itsestäni. Hyväksyn kyllä, en vaan voi 100% sanoa olevani ok sen kanssa. En vaan voi. Varmasti on olemassa muitakin samassa tilanteessa.

Mikä sen sitten aiheuttaa, että haluaisin olla jotain muuta? Yhteiskunnan paineet varmasti osittain. Toinen on se, että jos liikun jonkun miespuolisen henkilön kanssa, hänet aika helpolla leimataan homoksi. Se on väärin. Läheisin ystäväni ei ole homo, mutta koska hän liikkuu kanssani, hänen suuntautumistaan epäillään. Se on väärin. En halua asettaa ketään sellaiseen tilanteeseen. Ja koska se johtuu minusta, syytän itseäni. Sen takia miespuolisia kavereita ei juurikaan ole. Luulen, että leimautumisen pelko on niin suurta. Se on niin perseestä.

Leimautuminen on harmi kyllä vaan pieni osa sitä, mitä saan miettiä tai kokea. En tiedä, miksi on näin kova paikka, ettei niitä äijäkavereita vaan ole. En todellakaan tiedä. Mutta heitä vaan ei ole. Ja ne vähäisetkin sellaiset pelkäävät minua. Niinpä aikaa heidän kanssa ei tule vietettyä juurikaan. En mielestäni ole tehnyt heille mitään, joten en tiedä, että mistä ne pelkotilat tulevat.

Taas ollaan siinä tilassa, että olisiko asiat eri lailla jos en olisi homo. Vaikea sanoa, mutta sitä välillä vaan miettii.. Ehkä se oma itsensä hyväksyntä tulee täältä taas, kun saan itseni pönkitettyä takaisin töihin.

En tiedä mitä se vaatisi, että saa nämä fiilikset pois. Onko se sitten joku syyllisyydentunne, kun ei saa sitä vaimoa, lapsia, omakotitaloa, farmaria ja koiraa. Ehkä. Noh, vaimon sijaan löytyy aviomies. Farmarin tilalla Jazz. Koiran tilalla kolme kissaa. Vaikka ei mennä normien mukaan, niin olen onnellinen. Tosin hämmentynyt.

Nyt over and out..