MGF2013 – kisa on alkanut (arkistosta 04.06.2013)

Noniin, nyt se on alkanut. Jaa mikä? Valmistautuminen tähän mennessä jännittävimpään kisaan ja tapahtumaan elämässäni. Kaikkea sitä on tullut tehtyä, mutta tätä en kyllä ole ennen tehnyt..
Aloitetaanko alusta? Olen siis Samuli, 30 vuotias ohjelmistosuunnittelija Salosta. Olet ehkä saattanut nimen kuulla jo muissakin yhteyksissä, esimerkiksi ryhmäliikunnasta ja etrnkin Zumban ohjaamisesta.
Olen aina ollut vähän erilainen tapaus, mutta oikeastaan elämä nykyisellään alkoi siinä 18 ikävuoden kummallakin puolella. Vähän riippuu että miltä kantilta tätä hommaa katselee. Ehkä sanonta “epäsosiaalinen hylkiö” kuulostaa melkoisen raa’alta, mutta näin entinen liikunnanopettajani minua kuvaili kun tapasi nykyisen minäni, ja vertasi sitä kauppiksen ykkösvuoden opiskelijaan. Todellakin siis jotain oli päässyt tapahtumaan.
Olen ollut koulukiusattu, mutta olen päässyt siinä helpolla, jos vertaa sitä muihin. En tiedä kannattaako kuitenkaan verrata sitä, koska jokainen kokee ne asiat hyvin yksilöllisesti, eikä kenellekkään se ole helppoa. Kirjoitin tarinani lyhykäisyydessään “Kaikki muuttuu paremmaksi” -kirjaan yhtenä tarinana. Siihen kuitenkin tarina on tullut melkoisen lyhykäisyydessään. Varmasti jokaisella oman identiteetin kanssa taistelevalla tai taistelleella on omia vastaavia kokemuksia. Elämä on heitellyt, mutta myös antanut paljon.
Kuitenkin tuolloin päätin tehdä jotain, mitä olin miettinyt paljon, ja pelkäsin — osittain ihan turhaan. Nimittäin kaapista ulos tulemista. Sain vihdoin olla ihan oma itseni, jopa julkisesti. Ei se ollut ihan niin yksinkertaista silloin, mutta tulipahan tehtyä. Elettiin jänniä hetkiä, ja mietittiin, että hyväksyykö kaikki minut. Silloin se oli todella tärkeää. Ehkä osittain siitä pakkomielteenä edelleenkin välillä kaikkien miellyttämiseen on jäänyt jonkinlainen neuroosi. Onneksi se on karsiutunut viime vuosina aika rankalla kädellä pois. Kokemuksien ja ikävuosien takia. Välillä miettii, että minkä takia ei ole tullut tehtyä tätä jo aikaisemmin, mutta ei ole vaan tajunnut..
Hypätään ajassa paljon eteenpäin, jos nämä asiat jää kiinnostamaan, kysy ihmeessä lisää, tai selaa aikaisempia blogeja, siellä on asioita käsitelty paljon. Pari vuotta sitten syksyllä kävin kaikki asiat läpi parhaan ystäväni kanssa, ja aika avoimesti kirjoitin niistä. Huomaa, kuinka alhaalta sitä pitää koukata tajutakseen olevansa oikeasti onnekas.
Pari vuotta sitten elokuussa päätin mieheni kanssa, että ehkä on aika sanoa “tahdon” ennen kuin sekin oikeus meiltä viedään. Ollaan siis rekisteröityneessä parisuhteessa. Muutama kirosana tuosta nimihirviöstä olisi kohdallaan, mutta kavereiden kesken olen siis naimisissa. Kirkkohäitä en edes halua, mutta olisihan se miehekästä kutsua sitä myös virallisesti avioliitoksi. Sitähän se on. Kymmenen vuotta ollaan yhdessä elämää tallustettu, ja meillä ei muka ole oikeutta siihen. Minulle se on lähinnä periaatekysymys, toisille paljon enemmän.
Tämän kevään aikana olen tapellut itseni kanssa vahvasti siitä, haenko vaiko enkö hae Mr Gay Finlandiin, ja kuitenkin itseni kanssa päätin sitten hakea. Ja siellä ollaan. Paljon kysellään että miksi? Haluan näyttää, että ei me olla kummallisia. Aivan totaalisen iloisena yllätyksenä huomasin, että meitä edustaa tänä vuonna täysin erilainen läjä ihmisiä, eri ammateista, eri taustoista. Kaikki kisaajat mukavia, ja tosi symppiksiä! Tiukka kilpailu on tulossa! Aivan loistavaa! Toivon vahvasti, että saadaan oma ääni kuuluviin. Muutenkin kuin kisassa. Kaikilla on hyvät lähtökohdat sekä omat syynsä lähteä mukaan!
Mitä haluan sanoa, on varmasti niin kliseistä ja jo kuultua, mutta asia on tärkeä sekä lähellä sydäntä. Miksi meidän pitää tulla ulos kaapista, tai lähinnä, miksi asiasta pitää tehdä niin iso. En usko, että uudesta kollegasta, koulukaverista tai ystäväpiirin tulokkaasta kysellään erikseen että mikä joku on miehiään (tai naisiaan), jos hän on selkeästi hetero. Miksi homoista tehdään numero? Sillä mennään miksi meidät on luotu, erilaisiksi. Onneksi maailmassa ei ole kahta Samulia, tämä planeetta ei selviäisi siitä häsäämisen määrästä! Eikä se olisi edes kivaa. Haluan olla minä, ainakin paras versio juuri minusta. Olethan sinäkin!
Haluan näyttää esimerkkiä kaikille että oma itsensä oleminen on ihan okei. Olen myös tavannut ihmisiä jotka ovat eri mieltä, mutta fuck them! Ei ole minulta pois, jos ei ole mun kanssa tekemisissä. Antaa olla omassa rauhassaan, kunnes kasvaa aikuiseksi. Olen myös huomannut, että ihmisten asenteet voivat muuttua, kun he huomaavat, että olen ihminen siinä missä hekin.
Tykkään neuloa, virkata, jumpata, tanssia.. Mutta haittaakse!? En pelkää myöskään ottaa ruuvimeisseliä käteen ja korjata rikkinäistä hyllyä, kaappia, ovea. Best of both worlds?
Olisiko tässä tarpeeksi näin ensimmäiseen päivään? Pidetään pöhinä yllä, ja järki kädessä! Älkää polttako itseänne auringossa ja muistakaa juoda!
Tsemppiä kaikille kisaajille mediahöykytykseen, olette ihania <3 ja kiitoksia kaikille tykkääjille, kavereille, työkavereille ja tietty Simolle, joka joutuu kestämään eniten :)
Nähdään!