Vuoden 2013 kertausta..

Aloitan blogin kokonaan uudestaan, ja koitan saada täällä kirjoiteltua vähän enemmänkin tavaraa :) Saa nyt nähdä, että miten se tulee käymään. Ei oteta stressiä!

Aloitetaan kuitenkin aiheesta. Vuonna 2013 on tapahtunut hyvinkin paljon erilaista. 2012 vuoden lopullahan avattiin Liikuntakeskus Vire, ja aloitin siellä ohjaamaan. Vuoden aikana on alkanut  käymään valtavasti porukkaa, ja kiva se on nähdä, ettei tee turhaa työtä tuntien ohjaamisen kanssa. Jätin kaupungin tunnit pois monestakin eri syystä, ja sen takia oli kiva keskittää tunnit yhteen paikkaan.

Kevään aikana ohjasin vielä KuntoPeimarissa Paimiossa, mutta jätin tunnit siellä toukokuuhun, oli vaan pakko tehdä jotain itselleni. Työpäivät olivat kuitenkin todella pitkiä, ja siis ovat edelleen.

Kesä-heinäkuussa osallistusin Mr Gay Finland 2013 -kisaan, ja tyylikkäästi pääsin yleisön suosikiksi kisassa. Siitä valtavasti kiitoksia kaikille! Ihan mahtavaa! Oli uskomaton katsoa, miten Facebookin yhteisö paisui ja paisui valtavasti koko ajan! Oli muuten sellainen kokemus, etten sitä unohda ikinä! Sieltä sain onneksi paljon uusia tuttavuuksia, ja toivonkin ettei heistäkään pääse kauhean nopeasti eroon!

Vuoden aikana opiskelin samanaikaisesti personal traineriksi ja ravintovalmentajaksi. Näin taaksepäin kun katselee aikaa, miettii, että olikohan se kuitenkaan ihan kaikkein järkevin päätös kuitenkaan. Sen verran raskaita, arvokkaita ja aikaa vieviä nuo kyseiset koulutukset ovat. Mutta kuten aina sanon, mitään en vaihtaisi. En olisi tässä ja tällainen jos näin kävisi.

Turussa olen ravannut koko tämän vuoden töissä, ja siihen on nyt tammikuun jälkeen tulossa muutos. Jos vaikka vähän pääsisi helpottamaan tuo työmatkoista aiheutuva stressaus. Ja taas ohjaan Paimiossa jatkossa torstaisin. Eli muutoksen tuulia on vähän havaittavissa.

Tämä vuosi tulee keskittymään vain ja ainoastaan omaan hyvinvointiin, omien bisneksien edistämisiin ja minun napaani. Kavereiden näkeminen tulee olemaan myös suuressa osassa! Ja salilla käyntiin aion kiinnittää entistäkin enemmän huomiota. Sen lisäksi myös juoksu on tullut elämään jäädäkseen.

Nähdään! :)