Mitä uutta tälle vuodelle?

Eilinen blogi jäi vähän tyngäksi, ja meinasin että laitankin tästä uuden saman tien tulemaan. Ehkä ihan näin tiiviillä tahdilla näitä ei jatkossa pääse syntymään, vaikkakin WordPressin ansiosta saan tehtyä blogimerkinnät vaikka kännykällä. On ehkä aavistuksen iso päätös ottaa käyttöön WordPress omassa blogissa, kun aikaisemmin olen puolustellut omaa Julkkaria henkeen ja vereen. Nyt kuitenkin pitää ottaa katse kohti tulevaisuutta, ja opiskella jotain aivan uutta!

Se ei tarkoita missään nimessä sitä, että jätän oman Julkkarin kehittämisen tai siihen asiakkaiden tuomisen kokonaan, vaan jatkossa tulen miettimään, että millä alustalla on järkevämpi pitää asiakkaiden sivustoja. Eli vanhat asiakkaat voivat hengittää rauhassa, Julkkari säilyy teillä kunnes toisin sovitaan.

Vuoden 2014 aikana aion edelleen jatkaa asiakashankintaa kotisivupuolella, mutta pidän huolen siitä, että saan asiakkaaksi sellaisia asiakkaita, joiden kanssa yhteistyö on helppoa ja toimivaa. Muutenkin siis tavoitteena on saada mukavia ihmisiä ympärille yhteistöiden, projektien ja elämänkin kannalta.

Marraskuussa 2013 otin toimiston Hub Salossa, joka on osoittautunut erittäinkin järkeväksi ratkaisuksi. Töiden tekeminen Hubilla toimii vallan hienosti, ihmiset ympärillä on kannustavia, fiksuja ja erittäin mukavia. Sieltä kautta yhteistyöprojektit ovat vasta aluillaan, mutta niitä varmasti tulee jatkossa vielä entistäkin enemmän. Omat työpäivät viikonloppuisin ja iltaisin sujuu siellä myös mallikkaasti, koska omassa toimistossa on erittäin kiva tehdä töitä. Ilman että kissat hyppii silmille. Tosin olen huomannut, että siellä aika lentää paljon nopeammin kuin muualla, joten päivien pituudet ovat välillä melkoisen tähtitieteellisiä :D

it happens..

Jumppahullun rinnalle on tulossa uusi aputoiminimi, jonka kautta jatkossa aion tehdä koodaamishommat. Toistaiseksi kuitenkin Jumppahullu on virallinen toiminimeni, ja se tulee olemaan näin jatkossakin. Kuitenkin toiminimen kautta teen pääasiassa liikuntapalveluita jo tällä hetkellä, ja todennäköisesti jatkossa vielä entistäkin enemmän. Koitan keskittyä Jumppahullu.net -sivuston kehittämiseen varsin paljon jatkossa, ja tehdä siitä palvelusta mahdollisimman kattavan asiakkaan kannalta. Siihen olen panostamassa aikaa varsin paljon, ja jatkossa tosissaan tekemässä jonkin sortin kotiharjoitevideoita. Niissä varmasti kaikki asiantunteva apu on tervetullutta. Kuitenkin on tulossa paljon uusia asioita, joita en ole ennen tehnyt.

Työrintamalla tapahtuu ensimmäinen muutos heti helmikuun alussa, kun siirryn takaisin Saloon. Työpäivisin säästyy noin kaksi tuntia pelkästään työmatkoissa, joten saan nukkua vähän pidempään, ja työpäivä ei veny ihan järkyttäväksi.

Liikunta-alan koulutuksia ei ole tällä hetkellä suunnitelmissa, eli varmaan lepään sen alueen kanssa laakereilla tämän vuoden, ja koitan selvittää että mitä kivaa sitä voisi miettiä seuraavaksi. Kuitenkin nyt on blakkarissa jo sen verran kattava lisenssikokoelma, ettei se ihan kylmäksi jätä. Kuitenkin oppia ikä kaikki, joten en usko että se tulee tuohon jäämään.

Kuitenkin se kaikkein tärkein tavoite on jättää enemmän aikaa itselle, ja omaan elämään. Juoksutreeniä, salitreeniä sekä vapaata aikaa saisi olla aikaisempaa enemmän. Ja se tulee olemaan se, mihin keskityn! Ehkä hauskan pitämistä voisi myös olla aavistuksen enemmän.

Katsotaan kuinka pojan käy!

Palataan astialle!