..pienet on ongelmat ihmisillä / pientä väsymystä ilmassa

Olen tässä muutaman viikon, kuukauden ehkä jopa vuoden ihmetellyt ihmisten asenteita elämään. Mikään ei tunnu riittävän, ja aina vaan vaaditaan enemmän ja enemmän. Mistään ei osata kiittää, ja aina on jotain purnaamista. Tuttua? Ihan varmasti on!

Tässä toissaviikolla oli iltalehdessä uutinen, jossa jonkun randomin lottolappu oli kuvattuna, ja seitsemän oikein tilalla oli kuusi oikein. Otsikko taisi olla luokkaa “Voiko ***kseen kuolla?”. Ihan varmaan ottaa kupoliin, mutta se on sen pelin kulku. Olisiko ehkä parempi asenne olla tyytyväinen siihen tonniin mikä sieltä tuli, kun harmitella sitä, että jäi miljoonat saamatta? Todennäköisyys siihen seuraavaan oikeaan numeroon on kuitenkin melkoisen tähtitieteellinen. Samanlaisia esimerkkejä löytyy jatkuvasti enemmän ja enemmän. Facebookissa katsoo ja ihmittelee sitä ihmisten kokemaa vääryyttä.

Parutaan kovaan ääneen sitä, että elämä on ihan perseestä, mutta ei osata tehdä asialle yhtään mitään – ei vaikka tarjottaisiin vähän apua. Kaikki lähtee kuitenkin itsestä, ketään muu ei voi omaa elämää pelastaa tai muuttaa, vaikka se kuinka olisi kiva asia. Tästä esimerkkinä työ. Jos ei mitenkään viihdy työssään, niin sitten hommaa uuden. Sitä on turha kovaan ääneen huudella ympäriinsä, kuinka huono on olla kun ei ole kuitenkaan aikomustakaan asialle mitään tehdä.

Jokainen on oman elämänsä herra.

Sama asia on painon pudotuksen, liikkumisen tai oikein syömisen kanssa. Näistä ei mikään asia ole tähtitiedettä. Ja se vaatii uhrauksia, mutta on kyllä tehtävissä, kunhan vaan ottaa itseään siitä kuuluisasta niskasta kiinni ja tekee jotain. Jos vaan istuu sohvalla ja ahtaa naamaan tavaraa, ei varmasti saa tuloksia aikaiseksi.

En nyt tarkoita sitä taaskaan, että joka päivä pitäisi olla pelkästään aurinkoa ja tähtisädetikkuja, toki jokaisella on oikeus mielialoihin (minä siinä parhaana esimerkkinä). Tykkään tehdä sitä mitä teen, tykkään päivätöistäni, on ihan huippua että voin parantaa ihmisten päiviä jumpilla, ja pyrin saamaan jopa omia koodausprojekteja johonkin malliin. Teen jopa vähän liikaa hommia tällä hetkellä.

Pyrin myös olemaan kiitollinen siitä mitä on. Joskus jopa vapaa-aika saa minut hykertelemään onnesta. Pieniä juttuja.

Autan myös mielelläni ihmisiä ja heidän yhteisöjään tai yrityksiään, mutta siitä olisi joskus ihan kiva saada joku kiitos. Ihan vaikka vaan sanottuna. Se tuntuu olevan vaan välillä niin kiven alla. Minulla on ollut näitä ns. hyväntekeväisyysprojekteja ihan kiitettävästi, en ole niistä hirveän isoa meteliä edes pitänyt. Alkaa riittämään se, että ihan vaan hyvää hyvyyttäni pyöritän sitä ja tätä ja tota ilman minkään näköistä näkyvyyttä tai kiitosta asioista. Pistinkin pisteen nyt kaikkein suurimmalle verenimijälle, ja elokuuhun mennessä uskoisin että saan sen projektin pois omalta palvelimelta.

Siellä on sentään sivuilla oma logo, tosin yhtään asiakascasea ei ole sitä kautta tullut, joten viitisen vuotta on periaatteessa turhan näkyvyyden takia ollut tämä asiakkuus. Harmittaa heittää omaa aikaa hukkaan. Näitähän tuntuu riittävän.

Pari vapaata viikonloppua maistuisi vallan hyvältä, ja joudunkin raivaamaan omaa kalenteria tässä joka tapauksessa, jottei hajoa pää kokonaan. Luulen, että se yleinen väsyminen aiheuttaa myös tämänlaisen ärtymyksen ihmisten ainaiseen vaatimiseen. Aina vaan pitää saada kaikki ilmaiseksi, nyt ja heti.

Toki ymmärrän ettei tässä taloustilanteessa ole varaa ylimääräistä rahaa heitellä menemään pitkin ja poikin kaupunkia. Sitten karsitaan niissä kuluissa, eikä tulla kyselemään että voisiko jotain saada vähän edullisemmin.

Arghh..

Olen noita omia jumppia pyrkinyt pitämään suhteellisen edullisena ihan vaan sen takia, että saan jollain tavalla mahdollisimman suuren asiakaskunnan tavoitettavaksi jumpat. Se on kuitenkin yrittämistä minulle, ja sen takia joudun pitämään esimerkiksi minimikävijämäärät ryhmissä, ettei mene tunnit tappiolle. Johtuen juurikin pienistä kertakorttihinnoista yms. Se tuntuu olevan välillä vähän hankala saada menemään perille. Pyrin jatkamaan edelleen samoilla linjoilla jatkossakin, ja mahdollisesti otetaan jotain kuntojumppaa vähän laajemminkin, tosin pitää katsoa että oma aika riittää siihen.

Mutta enemmän kuin muiden miellyttäminen, pitää antaa itselleen aikaa, joten todella tarkkaan pitää tutkailla miten aika riittää. Kesällä on tavoitteena edelleen jatkaa tätä töiden downshiftausta, ja jättää itselle enemmän aikaa. Keskittyä tiettyihin päiviin, ja jättää vapaata useampaan päivään.

Edelleen on vaan hankala sanoa “Ei”. Ja pitää tarkkaan miettiä että kenelle niin sanoo. Sekin on asia, mikä välillä hämää.. Ihmiset sanovat, että “Harjoittele sanomaan ei”, ja vaativat seuraavassa lauseessa itse jotain. Eli pitäisi aina muista asioista karsia. Eihän se niin taida mennä.

Mun “Kaikki rakastavat Raymondia” -syndrooma ei kyllä edelleenkään ole yhtään parempi, vaan edelleen tuntuu siltä, että kaikkia pitää miellyttää, ja otan henkilökohtaisesti (liiankin) tietynlaiset asiat, joihin ei edes voi vaikuttaa. Oppia ikä kaikki, ja tästä se taas lähtee.

Viikonloppuna on onneksi luvassa rentoutumista Hirvensalmen upeissa maisemissa, ensi kuussa on luvassa bootcamp -koulutus ja toukokuussa pääsee Gracelle lainehtimaan aalloille huipputyyppien kanssa.

Nyt olisi taas vaihteeksi aika käydä suihkussa ja lähteä töihin. Parempaa päivää kaikille!