Pientä väsyä havaittavissa..

Nämä hajamielisyydet tuntuvat lisääntyvän jatkuvalla kädellä, ja pitääkin tehdä nyt jotain radikaalia ettei unohda mitään oikeasti tärkeää asiaa. Tuo Soneran laskun maksaminen nyt on onneksi jo pienempänä asiana tässä päällä, ja siitä päästään onneksi helposti yli. Tämä viikko tulee olemaan melkoisen tiukka. Ei pelkästään sen takia, että töitä on paljon, vaan myös sen takia, että perjantaina julkaistaan Positiivisimmat salolaiset, ja sen sivusto. Viikonloppuna pitää tehdä myös Mr Gay Finlandin uudistus nettisivuille, koska maanantaina julkaistaan uusimmat misterit. Koko toukokuu on ollut ihan jäätävää tykitystä alusta loppuun, ja Hirvensalmireissu nyt viikonloppuna oli pakko pistää jäihin.

Se on tätä kun tunkee itsensä projekteihin mukaan ihan täysillä. Viikonloppuna sai onneksi vähän relattua, Talokeskuspäivät perjantaina olivat äärettömän mielenkiintoiset, ja vastaavanlaisia tapahtumia saisi olla useammkin. Toki pitkä päivähän se oli, ja päivän päätteeksi väsymys oli ihan todellinen. Lauantain KD Adventuresin tapahtumapäivä oli todella hieno. En ole koskaan kokenut vastaavanlaisia juttuja, ja niitä saisi ihan varmasti vielä tulla lisää.

Kuormitusaste tällä hetkellä on ihan valtava, ja onneksi valoa näkyy tunnelin päässä. Se on todellakin hyvä asia. Kesäkuun lopulla pääsee vähän relaamaan Helsinkiin kun misterit valitaan ja on Pride. Se on kokonainen viikonloppu pois näistä piireistä. Luulen että on pakko ottaa tietokone mukaan, koska paikan päällä on tarkoitus kuitenkin päivitellä sivuja, ja voin kuvitella että ihannemyyjä / positiivisin salolainen varmasti työllistää vaikka kuinka haluaisi lomailla.

Noh, nyt töihin päin, tänään luvassa pitkä päivä. Normipäivän lisäksi luvassa on vielä valokuvausta Positiivisimpaan, kuvien käsittelyä, kahvakuulaa jne.