Hemmotteluhetkiä miehille..

Saloon avattiin viikko sitten M Room. Aivan loistavaa. Kun sain kuulla että kyseinen parturi tulee myös Saloon, olin ihan pähkinöinä. Se on kuitenkin herättänyt erittäin vahvaa keskustelua ainakin omassa Facebookissa suuntaan ja toiseen, tuntuu että on osunut aika herkkään paikkaan monella.

Tykkään konseptista. Jos et tiedä miten M Room toimii, avaan sitä hieman. M Room on vain miehille parturipalveluita tarjoava yritys. Suomessa liikkeitä on todella monta, ja maailmalta löytyy lisää. Liikkeet sisustetaan tyylikkäästi ja heidän sanojensa mukaan “miehekkäästi”. Osuu ja uppoo ainakin muhun vallan hienosti tämä tyyli. Tummaa, ajatonta. Tähän asti varmaan kaikki on vielä sitä mieltä että OK. Sitten tulee se paras juju. He eivät tarjoa ajanvarausta ollenkaan, vaan sisään kävellään, ja jonotellaan. Jonossa on kuitenkin nokkimisjärjestys, joka on mielestäni aivan loistava idea. Voit ostaa itsellesi jäsenyyden, yhden kolmesta tasosta. Jokaiseen vuosijäsenyyteen kuuluu hiusten leikkuut vuodeksi ilmaiseksi, ja sen lisäksi riippuen kortista, hinta-alennuksia, bonuskortteja, parranajoja, värjäyksiä. Noh, sitä kaikkea. Tämä idea on ilmeisesti suututtanut muutaman vallan kovasti. Itse en sitä missään nimessä ymmärrä.

Riippuen hiustyylistä, tai mallista ja hiukan siitä miten hiukset kasvaa, ainakin omiani pitää siistiä vähintään kuukauden välein. Olisi parempi jos kahden-kolmen viikon välein saisi napsittua ylimääräiset pois. Minulle siis jäsenyys on ihan ehdottoman järkevä valinta. Sen lisäksi kun teen pitkää päivää, sellaiset omat “hemmotteluhetket” jäävät aika pitkälti unholaan. En myöskään tykkää varailla aikoja (koska kalenteri tursuu muutenkin), eikä aina ole aikaa vaan jonotella, niin koen tällaisen jäsenyysidean ihan ehdottoman hyvänä. Jäsenyydessä on myös se hyvä puoli, että taas riippuen kortista, pääset käyttämään joko kaikkia suomen M Roomeja, tai koko maailman M Roomeja. Siitähän sainkin eilen hyvän idean matkusteluun. Pitää käydä kokeilemassa joka maan M Room -palvelua jossa sellainen on. Olisihan ainakin kohteita olemassa :)

Kävin parturissa tällä viikolla ja vaikka olin jo tietoinen että M Room tarjoaa vallan mukavan kokemuksen, yllätyin erittäin positiivisesti. Siellähän hemmotellaan mies ihan piloille. Se on juuri sellainen kiva pikku lisä, jota tavalliset parturi-kampaamot eivät vaan tarjoa. Peruspaikoissa ensisijaisesti mietitään ja tarjotaan palvelut pääasiassa naisille, joten paikkojen sisustat suunnitellaan sen mukaan. Miehet ovat vaan se “pakollinen paha” (ehkä vähän rumasti sanottu, mutta eniveis), mikä hoidetaan alta pois, ja sitten taas hemmotellaan naisia. No täällä asia on käännetty päälaelleen. Miksi mies ei saisi nauttia vähän hemmottelusta? Kyllä jokaisen miehen pitää välillä saada tuntea olevansa vähintäänkin kuningas. Sellainen olo minulle tuli jo tästä ihan perus-hiustenleikkuusta.

Palaan siihen että teen paljon töitä. Se ei kenellekkään tule yllätyksenä. Käyn silloin tällöin jalkahoidossa (tai sitten teen kotona itselleni sellaisen palikkaversion siitä), ja se on tähän asti ollut ainoa paikka missä voin hetken levätä, ottaa rauhassa ja fiilistellä siitä, että saa vähän hemmotella itseään. Nyt sellainen mahdollisuus on parturissa. Olen myyty. Ja aion hommata jäsenyyden kunhan saan vähän hynäkkää kasaan asian suhteen.

Ainoa “huono puoli” on se, että jäsenyyttä ei voi maksaa osissa. Se on todella harmi, koska jäsenyydet ovat kuitenkin suhteellisen arvokkaat (vaikkakin ymmärrän sen kyllä).

Tervetuloa Saloon, M Room! Tervetuloa! Toivoisin että jokainen mies pääsee ja uskaltaa tulla kokeilemaan teidän palveluita. Ja pääsee tuntemaan itsensä tärkeäksi. Tulen varmasti tutustumaan Salon M Roomin partureihinkin paremmin tässä tulevien kuukausien aikana, mutta jo ensimmäinen käynti oli varsin mukava. Koin olevani erittäin tervetullut ja sain paljon lisätietoa sekä tuotteista että itse yrityksestä. Tykkään.

Nyt meneen tekemään aamupalaa, ja lähden valmistautumaan töihin! Palataan astialle.

Niille, joille M Room ei ole tuttu, käykää vilaisemassa heidän nettisivujaan osoitteessa mroom.com.