Wow, kylläpä se kolme viikkoa hurahti..

Käsittämätöntä miten nopeasti se loma sitten menikään, kun sille päälle vihdoin päästiin. Joo, on tullut levättyä, mutta sen lisäksi kyllä onnistuneesti olen tapani mukaisesti istunut toimistolla. Ja tällä kertaa erittäinkin syystä.

Loman alku lähti liikkeelle reissulla. Sloveniaan ja Ljubljanaan tällä kertaa. Reissu itsessään meni ihan kivasti, pitää päästä uudestaankin Sloveniaan, koska toiseksi viimeisellä päivällä makasin kuumeessa ja oksentelin oikeastaan koko päivän, ja päästiin käymään lähinnä kauppakeskukseen hakemaan juotavaa, ilman että oli taas pakko mennä makoilemaan. Alla video matkasta.

Siinä on aika pitkälti kuvattu kaikki mitä tapahtui matkalla :) Suosittelen kyllä lämpimästi muillekkin tuota matkakohteeksi jos on miettimässä seuraavaa paikkaa.

Sen jälkeen onkin sitten tultu oltua vain ihan kotona, mikä ei ole ollenkaan siis huono asia. Päin vastoin. Pitkiä, hitaita aamuja, jumppaa, koodaamista. Kaikkea sellaista kivaa mitä vaan voi keksiä. Eikä liiemmin stressiä. Se on aina hyvä asia.

Toki sen verran on tullut koodattua, että tuota meidän Show Upin softaa on pitänyt saada valmiiksi – Lanseerausta varten. No, on tässä muutama muukin koodausjuttu ollut, kun sellaisia yllättäen työn alle on tullut. Mutta Show Upin softa on ollut se ensimmäinen prioriteetti johtuen eilisestä lanseerauksesta. Siihen pakattiin paljon asiaa pieneen, ja vaikka meillä osallistujamäärä ei ollut valtava, saatiin todella kiva ja tehokas ilta aikaiseksi.

Mehän oltiin Sparkup Turussa pitämässä lanseerausta, yllä on paikasta 360-kuva. Löysin vahingossa tuollaisen kameran, ja semmonen oli pakko tilata, kun vaikutti järkevältä. Olen keksinyt jo miljoona erilaista käyttötapausta miten, ja missä tuota voisi käyttää ihan oikeasti hyödyksi. Noh, eniveis, takaisin lanseeraukseen.

Paikka oli siis SparkUp Turku, pyysin SparkUpin Sonjaa kertomaan nopeasti mikä paikka se semmonen on, ja tässä onkin hänen terveiset:

Sparkup startupyhteisö
Turku Science Parkin tarjoama Startup keskus, joka tuo yhteen alueen startuptoimijoita ja toimintaa. Sparkup on auki joka arkipäivä 8:30 – 16:30 ja tila on käyttöön tarkoitettu :) Tervetuloa kahvittelemaan, kokoustelemaan ja tapaamaan uusia ihmisiä :)
//Sonja Nylander – SparkUp community

Paikassa onkin taikaa, sillä illan aikana tapahtui niin monta jännittävän upeaa asiaa, ettei oikein housuissakaan pysy. Lähetettiin tuo lanseeraus livenä, ja se oli ihan ensimmäinen oma livelähetys. Reisillehän se meni, mutta tulipahan kokeiltua sitäkin. Ensi kerralla tiedän, että pitää olla erikseen puhujalla mikrofoni, jotta saadaan homma taltioitua paremmin, ja ei revitä kamerasta piuhaa irti kun se on kertaalleen onnistuneesti asennettu :)

Itse esitykset meni kivasti ja vaikka muutama minor-oikku softassa tapahtuikin, saatiin varmasti kerrottua mitä kaikkea tässä on tullut tehtyä ja miksi.

Tänään on luvassa väriestejuoksua, ja päästäänkin juoksijoiden kanssa siis viettämään varsin värikäs päivä. Itse väriestejuoksun jälkeen jään ihan pieneksi hetkeksi Turkuun, ja käydään mitottamassa Suvin kanssa yksi näyttö keskustasta, tästä lisää kun saadaan se paikalleen. Luvassa on siis paljon jännää! Otan mukaan juoksemaan myös GoPron, joten toivottavasti saadaan todella mahtavaa video- ja kuvamateriaalia sieltä matkan varrelta. Ehkä pitää myös 360-kamera ottaa maaliin, jotta saadaan otettua oikein kunnon ryhmäkuva.

Maanantaina takaisin sorvin ääreen, ja tiedän jo valmiiksi, että luvassa on henkisesti todella rankka viikko. Ja sitä ei missään nimessä myöskään pidä unohtaa että ensimmäinen Zumba kolmeen kuukauteen on tiistaina.

Nähdään!

Matkailu avartaa..

..vai miten sen nyt silleen järkevästi sanoisi. Lähden kolmatta kertaa ulkomaille huomenissa. Jännittää niin maan törkeesti paljon. Ihan suoraan sanottuna. Olen ihan palasina asiasta. Hyvin se matka varmasti tulee menemään, ei siinä mitään. Mutta silti. Jännitän että aikataulut osuvat nätisti kohdilleen ja että lento toimii hienosti, ollaan ajoissa maissa, päästään Odenseen hienosti ja sitä rataa.

Matka lähtee siis huomenna siinä iltapäivällä, ja määränpää on Odense, Tanska. Olen menossa ensimmäistä kertaa ikinä työmatkalle ulkomaille. CodeGarden on itseasiassa tapahtuman nimi, ja luvassa on kolme päivää mielenkiintoista tekemistä uuden julkaisujärjestelmän tutkimisen parissa, yhteisöön tutustuessa ja siinä samalla mieltä avartaessa. Pientä semmosta hyperventilointia on lievästi kyllä havaittavissa. Finnairin softa kiltisti aamulla ilmoitti että Checkin on tehtävissä, ja sen sitten tein. Paikat on kivasti lentokoneen ihan etuosassa, mutta sillä mennään, kun lentsikka oli tietysti jo ihan täysi.

Toinen matka on tulossa elokuussa, silloin matkan kohteena on Ljubljana, Slovenia. Taisi se matkakärpänen sitten kuitenkin käydä puraisemassa tai jotain vastaavaa. Slovenia vaikuttaa varsin kauniilta maalta, ja siellä ollaan sitten mun loman ensimmäisellä viikolla. Saa sen sitten alta pois.

Muuta jännääkin on tässä luvassa, nimittäin Show Up on perustettu, ja sen kautta aletaan tekemään nyt hommia tuon inforuudun kanssa. Lisätietoja siitä on tulossa myöhemmin. Ollaan mukana PopUp Salo -tapahtumassa ja elokuun viimeisellä täydellä viikolla on itseasiassa lanseeraustapahtuma. Paljon on siis suunnitelmissa, ja se ei ole yhtään väärin. Kesän aikana ryhmäliikunta on kuitenkin lähes minimissä, ja pyrin saamaan omat treenitkin taas käyntiin, kunhan pääsen sille linjalle. Heti Tanskan reissun jälkeen.

Heinäkuun alussa on luvassa myös Helsinki Pride, joka on tänä vuonna vaan entistäkin tärkeämpi käydä kävelemässä. Jo pelkästään nämä Orlandon tapahtumat aiheuttaa valtavasti harmitusta itsessä, vaikka siellä ei ketään tuttua ole ollut paikalla. Kova isku se silti oli yhteisölle. Priden lisäksi olisi tietysti myös Mr Gay Finlandit, jonka nettisivut on tänäkin vuonna mun käsialaa, ja pyörii mun palvelimilla, omalla Julkkari -julkaisujärjestelmällä. Tänä vuonna hommat meni todella kivuttomasti, vaikkakin tehtiin täydellinen sivustouudistus. Ehkä se kolmen vuoden kokemus alkaa pikku hiljaa tuntumaan jossain. Todella hienoa. Harmi vaan että budjettisyistä jää itse kisa näkemättä ja kokematta tänä vuonna, kuitenkin Prideen ja puistojuhlaan on pakko päästä mukaan.

Priden lisäksi kesällä on luvassa taas vaihteeksi Asuntomessut, joihin on ihan pakko päästä. Sen lisäksi väriestejuoksu, midnight run ja ihan syksyllä ruisrääkki. Pitää siis treenata myös juoksemista kesän aikana. Luvassa on paljon mielenkiintoisia juttuja.

Koitetaan hymyillä joka päivä, sillä pääsee paljon pidemmälle kuin murjottamalla. Nähdään!

Läpinäkyvä

Joskus tuntuu siltä, että mitä ikinä tekee tai sanoo, ei saa ääntä kuuluviin, ei näy. Tuntuu että olisi läpinäkyvä. Näitäkin fiiliksiä on taas ollut. Onneksi on olemassa jumpat, jolloin palataan taas todellisuuteen ja ainakin asiakkaat tietävät mitä pitää tehdä kun sanon niin. Sanalla sanoen turhauttaa ihan valtavasti ja isolla kädellä.

Keskusteltiin viikonloppuna myös siitä, miten en osaa sanoa “ei”. Ja mistä se tulee. Se on hyvä että itse olen tiedostanut aika pitkälti kaikkea mikä tämän aiheuttaa. Se on se kaikkien miellyttämisen tarve. En halua tuottaa kenellekkään pettymystä tai harmistusta sillä että kieltäydyn tekemästä jotain, tai vaihtoehtoisesti en halua aiheuttaa kenellekkään ylimääräistä työkuormaa — itsehän hyvin vahvasti tiedän kuinka stressaavaa se semmonen kuorma on :) Sehän on ihan kiva tehdä itse, ettei ketään muu joudu sitten viettämään vapaa-aikaansa hommien takia joita itsekkin voi tehdä. Päästään taas tähän läpinäkyvyys-syndroomaan. ^^

Toinen asia on oman työnsä ja itsensä arvostaminen. Taidan tehdä sitä ehdottomasti liian vähän. Kaksi erillistä tapausta lauantaina tuli vastaan, jossa minulle sanottiin että pitää nostaa omia hintoja. Ja olen tässä sen jälkeen miettinyt moniakin asioita, ja jopa ehkä päätynyt sellaiseen ratkaisuun että osassa asioista tuo on jopa ihan järkevää ja helposti tehtävissä.

Yksi esimerkki on tuon Jumbonäytön ajastustehtävät, joista olen aikaisemmin ottanut kiinteän hinnan. Mutta työhön menee usein huomattavia aikoja, eikä se kiinteä pikkuruinen hinta ole kuitenkaan kenenkään kannalta järkevä. Vaihtoehtona joko tuon hinnan korotus, tai sitten koko infonäytön hallinnan luovuttaminen jollekkin toiselle. Kokeillaan nyt kuitenkin tässä kohtaa ensisijaisesti hinnaston päivittämistä järkevämmäksi, ja mikä onkaan parempi kuin 1.4. nostella hinnat järkevälle tasolle. Teinhän uudenvuodenlupauksen, että teen vain laskutettavaa työtä.

Sekin on ihan totaalisen unohtunut koko homma, ja tässä on tullut tämän vuoden puolella tehtyä reilusti enemmän kuin parin viikon työtunnit erinäisiä “harraste”projekteja, jotka vievät aikaa, eivätkä tuo kyllä sitä hyötyä mitä ilmaisen työn kanssa tulisi kyllä jossain aikavälissä tulla. Näitä pitää todellakin harkita. Päästään taas siihen, että liian helpolla sanon “Joo”.

Loma

Noh, lomahan tässä alkaa olemaan lähestymässä, olisiko kolmisen viikkoa. Sain kaikille muille tunneille, paitsi yhdelle sijaiset, joten pidän myös jumppavapaata, poislukien tuon yhden tunnin. Otan vähän lisää väriä pintaan, ja koitan pysyä poissa tietokoneen ääreltä – tiedän että se ei tule onnistumaan, koska tuolloin viikolla on taas yksi näistä harrasteprojekteista, joka vaatii vähän läsnäoloa. Loman alkumetrit onneksi vietetään hyvässä seurassa ja Suomen rajojen ulkopuolella.

Screenshot_20160323-074649.jpg
Tämän viikon työtunnit – ihan ei päästy kahdessa päivässä 24h. Tosin myöskään ihan ei tainnut alkaa “kevyempi viikko” ihan niin kevyesti kun oli suunnitelmissa.

Olisi aika aloittaa tämän viikon kolmas työpäivä. Tai itseasiassa sen jo aloitin tuossa kuuden jälkeen kun päivittelin materiaalia Jumbolle. Don’t get me wrong, tykkään kaikesta mitä teen. Tykkään koodata, ja tykkään jumpata, olen ihan innoissani myös valmennuksista joita teen. Kunhan pää kestäisi vaan, tai tunteja viikkoon saisi lisää.

Jiffy – työt ylös

Otin Jiffyn avuksi omien työtuntien seurantaan, ihan vaan sen takia, että saan ylös kaikki ne hommat joita teen, mutta joista ei tule laskutettavaa. Jo pelkästään senkin takia, että saan jatkossa jotain konkreettista todistetta ja vääntövoimaa sille “ei”:lle. Olen tämmönen kaavio-tyyppinen ihminen. Toki näen myös tästä, että kuinka paljon käytän aikaa InfoRuudun ja Ohjaajapankin kehittämiseen. Nuo on sellaiset työkalut, joiden kehittämiseen haluan itse käyttää aikaa, ja jotka näen järkevinä tuotteina jatkossa. Ohjaajapankille on selkeästi huutava pula, ja kun sen saa valmiiksi, lähtee rankat testausjaksot, jonka jälkeen mietitään sen kautta tulomahdollisuuksia.

Nyt pitäisi lähteä töihin. Pitäisi itseasiassa olla jo matkalla. Oli vaan pakko avautua, jotta saa taas jatkaa. “Itse olen työni valinnut”. Tiedän. En valita siitä. Haluan vaan kertoa kaikille mitä ei kannata tehdä.

Mukavaa viikkoa kaikille! Koittakaa murmelit pärjätä, ja törmäillään jos en ole muuttunut läpinäkyväksi vaihteeksi!

//Samuli

Mitä kuuluu?

En olekkaan pitkään aikaan kirjoitellut kuulumisia tänne blogiin. Ehkä johtuen siitä että on ollut yllättäen paljon kiirettä. Ainakin yksi uudenvuoden lupaus on siis mennyt jo pahasti perseelleen. Mutta sillä mennään mitä on, ja töitä pitää tehdä kun niitä on tarjolla.

Ystävien kanssa olen onneksi päässyt nyt viettämään jo vähän paremmin aikaa, ja pitänyt vähän paremmin yhteyttä niihin tärkeimpiin! Enemmänkin saisi olla kyllä tätä, eli siihen tähdätään paljon aikaisempaa paremmin.

Ettei hyvää, niin huonoakin kuuluu tietyissä asioissa, en niitä lähde availemaan sen enempää, mutta sitä se on — ylämäkeä ja alamäkeä — koko elämä. Tällä hetkellä on ylitsepääsemätön väsy päällänsä, mutta se toivottavasti väistyy kun saadaan lisää valoa kevään edetessä, ensi viikolla on lauantaina täysin vapaa päivä, tosin siihen tekemistä varmasti siunaantuu, ainakin Myllyssä pitää mennä käymään.

Paljon on suunnitelmia vuodelle, maaliskuussa Hirvensalmi, huhtikuussa Köpis, ja sen lisäksi haluaisin syksymmälle jonkun pitkän viikonlopun jossain kivassa kaupungissa. Ehkä se matkailukärpänen sitten pääsi kuitenkin purasemaan jollain tasolla, tai sitten olen vihdoin tullut järkiini.

Neuloosi on jäänyt todella vähälle, meinasin tänään mennä käymään Alman puodissa hakemassa vähän pipotarvikkeita, jotta pääsen tekemään muutaman tommosen lörttösen pipon, kun löytyy tuo yksi oranssi. Se on vallan kivaa materiaalia ja pelastaa jos on bad-hair-day.

Omat salitreenit on jäänyt totaalisen tekemättä, tosin nyt on sellaisia tunteja lukujärjestyksessä, että sitä lihaskuntoa tulee kyllä harrastettua. Kuitenkin pyrin siihen että saan niskasta otettua itseäni, ja laitettua tuon salitreenin kondikseen. Pienillä askelilla mennään sitä omaa hyvinvointia kohti.

Sain Kirjanpitäjältä firman viime vuoden tuloksen, ja plussalla ollaan. Tavoite tänä vuonna on vähintään tuplata tuo tulos, ja siihen ollaan tekemässä tällä hetkellä kaikkea kivaa. Odotan Googlelta vähän lisenssitietoja, ja sen jälkeen laitan laitteita tilaukseen. Eli projekti InfoTV lähtee taas aikaisempaa tiiviimmin eteenäin. Nyt yhteistyössä Elokuvateatteri Lumon Minna, joka pääsee testailemaan ohjelmistoa kunhan se saadaan sellaiseen jamaan että sitä kehtaa esitellä.

Ei muuta, nähdään!

Minäkin olen vain ihminen…

Näin se on. En vaan muista sitä aina itsekkään, että joskus on lupa olla, laiskotella. Jättää oma treeni väliin jos siltä tuntuu. Tänään on semmonen olo. Ei vaan jaksa lähteä salille rehkimään, kun on näin väsy päällänsä. Sitä on joskus jopa ihan hyvä antaa armoa itselleen. Joskus vaan tuntuu siltä, että vaadin itseltäni ihan liikaa, ja se alkaa vaikuttamaan sitten myös omaan jaksamiseen varsin negatiivisesti.

Edelleen, tykkään tehdä töitä, ja haluan saada paljon aikaiseksi. Olen saanut myös omat treenit hienosti mukaan päivittäisiin ohjelmiin, ja olen siitä älyttömän tyytyväinen. Jumppatunneilla hiki lentää, ja on mukavaa kun sen saa vauhtiinsa. Tosin kengät alkoivat olemaan sen verran jo aikansa eläneet, että asialle oli tehtävä jotain. Onneksi tuli lomarahat, että sain niistä taiottua itselleni uudet sisätossut. Ne on jo senkin takia ihan hyvä olla, että se BodyStep -koulutus uhkaavasti sieltä lähenee. Ja huomasihan sen eron saman tien. Ihan eri tehoilla sai Zumban vedettyä eilen. Ei tarvinnut pelätä että joka askeleella lähtee jalka alta, ja toisaalta myös, aika kivasti siellä oli tukea ja turvaa kengän pohjassakin. Verrattuna vanhoihin crossareihin siis. Palasin takaisin Niken Free -malliin, ja ainakin nyt tuntuu varsin hyvältä.

Toiminimen kuulumisiin sen verran, että nyt näyttää silleen hyvältä, että jopa mahdollisesti seuraavan kuukaudenkin laskupuolet on ihan hyvällä mallilla. Ei tarvitse ihan niin kovin stressata kuin esimerkiksi alkukuukaudesta laskelmien jälkeen. Edelleen on ollut oikea päätös tuo toimisto pistää jäähylle, tosin edelleen mietitään että mihin loppusijoitetaan kalusto. Pistetäänkö ne Kuusjojelle, vai tartutaanko johonkin tarjoukseen joka on tullut hyvinkin edukkaista nurkista toisten toimistoissa. Se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa pitää tehdä laskelmat loppuvuodelle. Jonkin verran nuo yrittäjäeläkkeet sotkee tuota budjettia.

En ymmärrä miksi pitää maksaa yrittäjäeläkettä jos käy päivätöissä. Siinä on alaraja, joku about 7500e vuodessa kun saa olla tuloja, ennen kuin eläkkeitä tarvii maksaa. Pitää tarkistaa tuossa loppuvuodesta, että miten sen kanssa tulee käymään. Että meneekö lähellekkään, jos ei mene, niin noihan voi hakea takaisin. Tosin vähän pöllöähän se on, mutta sieltä ne rahat ainakin viimeksi tuli ihan kiltisti. Katsotaan nyt että mitä loppuvuosi tuo tullessaan.

Joka tapauksessa syksyn lukujärjestykset alkavat muodostumaan, ja sitä kautta mennään suhteellisen tiiviillä tahdilla jumpissa, ja muissa hommissa. Edelleen kevennän tuota oman toiminimen taakkaa sillä, etten ota täysin uusia valmennusasiakkaita. Kotisivut pitää vielä tehdä uusiksi, jotta sinne saan nämä tiedot kunnolla. Tarkoitus on, että kertavalmennuksia ja nykyisiä asiakkaita kyllä hoidetaan eteenpäin, mutta uusia ei ainakaan tammikuuhun asti tule. Sitten taas kotisivu- ja ohjelmointihommissa mennään vähän eri sävelellä. Siellä on muutama projekti menossa, muutama sellainen joista saa jopa tuloja, muutama sellainen joissa luotetaan lähinnä pyhään henkeen ja siihen että homma lähtee tuottamaan joskus. Niistä sitten lisää kunhan saadaan hommat etenemään.

Lomaan lasken jo päiviä melko vahvasti. Ja lomahan alkaa tänä vuonna ihan hieman eri sävelillä kuin koskaan ennen. Italia. Jännittää ja stressaa ihan sellaisella sopivalla tasolla. Pitää kaivella kameraa, vara-akkuja yms. esiin vielä, jotta saa sitten siellä otettua kuvia sun muuta sellaista.

Nyt alan valmistelemaan töihin lähtöä. Illalla viimeinen BootCamp. Senkään syksyn jatkosta en osaa vielä sanoa. Todennäköisesti niitä tunteja tulee silloin tällöin ennemmin kuin kurssina, vaikkakin nykyiset kurssilaiset ovat siitä tykänneet.

Jatkan ihmisenä oloa, ja voin todeta että olen aika väsynyt tällä hetkellä – syylliseksi voisin osoittaa tuota kukkivaa pusikkoa, en tiedä mikä siellä tällä hetkellä menee, mutta vie tehot ihan totaalisesti. Syksyä toisaalta odottelen jo sen takia aika kovaa, että pääsisi eroon näistä oireista. Tosin odotan myös niitä ukkossäitä. Tänään on ainakin luvattu pientä jyrinää :)

Palataan!

Paluu arkeen vol. x

Juhannus on takana, ja paluu arkeen on taas vuorossa. Toki tällä viikolla on vain neljä työpäivää MGF-kisan takia. Alkaa olla jo melkeinpä perinne sinne meneminen. Eikä se ole yhtään huono asia. Näkee meikäläisiä ihan oikein luonnossa, eikä tarvitse tyytyä vaan telkkarin homohahmoihin. Se on mukava asia se.

Jussin perinteinen Palataan pikaisesti Juhannukseen, perjantaina tuli taas tempastua semmonen perinteinen puolikas (toista vuotta), ja olisi rullannut pidemmällekkin. Sen verran rankalla kädellä tuli herkkuja vedeltyä kiduksiin, että ihan omatunto jo huusi lenkille. En kuitenkaan uskaltanut jatkaa pidemmälle, koska oli tarkoituksena mennä käymään toimistolla. Pääsin kuitenkin toimistollekkin tekemään hommia juoksemisen jälkeen.

Toimistohommien jälkeen lähdettiin käymään pikkuveljen luona, ja siellä istuttiinkin sitten hyvä tovi. Grillattiin ja kaikkea.

 

 

Lauantaina päätin jatkaa tätä kuntosaliputkea menemällä aamulla (no joo, klo 10) salille. Vuorossa oli taas rinta+selkä+vatsa -reissu, ja niitä sitten siellä painelin täysillä. Kyllä siitä tulee niin hyvä fiilis. Ei voi oikein muuta sanoa. Salitreenin jälkeen vuorossa oli taas pieni pyrähdys toimistolla, mulla on siellä pikku projekti työn alla, ja sillä projektilla toivottavasti saadaan helppiä yhteen kunnon ongelmaan, joka löytyy..

 

 

Toimiston jälkeen oli vuorossa taas treeniä. Pientä treeniä.. Lähdettiin Simon ja pikkusiskon kanssa sitten Paimioon metsästämään rappusia. Harmi ettei paikasta ole minkäänlaista kuvamateriaalia. Satoi nimittäin vettä kuin saavista, ja jätettiin herkemmät tekniikat autoon. Kunnon treenihän se oli, vaikkakin vain puolisen tuntia itsessään rappusissa painettiin. Tälläkin hetkellä jaloissa kyllä tuntuu. Uudestaan on pakko päästä sinne kunhan tästä selvitään ensin :) Illalla mentiin sitten kaverille, joka oli tekemässä muffinsseja. Ja rockyroadia ilman rockeja :) En tiedä mistä ihmeestä sekin ohje oli taas tullut, mutta huhhuh että oli makeaa. Kuva alla..

 

 

Katsottiin siellä sitten muutama leffa samalla, ja siinähän se päivä sitten olikin hyvinkin pitkälti pulkassa. On se hyvä, että löytyy tällaisia ystäviä joiden kanssa vaan voi istua. Ja mässäillä. Nyt on mässäilyt kyllä mässäilty kirjaimellisesti tältä kesältä, ja alkaa kesäkuntoon -kamppis. Vihdoin.

Sunnuntaina oli oikeastaan jo paluu arkeen tietyllä tavalla. Aamulla heti kahvakuulaan, mikään yleisöryntäys se ei kyllä ollut, mutta saatiinpahan edes raitista ilmaa sitten. Zumbakin saatiin toteutumaan, ja toimistolla opettelin muutaman uuden piisin. Harvinaista ja outoa oli se, että neljä ensimmäistä biisiä uudelta ZIN -levyltä pääsi suoraan sellaisenaan tunnille. Alkaa olemaan aivot sen verran huurussa Zumban suhteen, että ihan kiva saada inspiraatiota muualta välillä.

Sellainen Juhannus mulla. Muutamia muita mietteitä ja juttuja tässä vielä. Paljon on tullut taas ajateltua sitä että miten omaa firmaa pyöritelllään, mitä asioita haluan ehdottomasti saavuttaa ja mitä ehkä vähän vähemmän. Siihen saattaa liittyä pientä uudelleenjärjestäytymistä toimiston puolelta, tai sitten ei. Katsotaan nyt että miten tässä edetään. Edelleen se omakotitalon hommaaminen on tuolla takaraivossa, mutta mitään ei voi lyödä lukkoon ennen kuin on jotain lukkoon lyömistä. Siis noiden asioiden suhteen.

Adam Lambertin uutta levyä on tullut rokitettua Spotifystä, ja odottelen sen kiekon saapumista NÄIN kovin. Ärsyttää että niiden saapuminen kestää näin kauan. Tosin en ole kyllä missään Salolaisessa liikkeessä kyseistä kiekkoa nähnyt vielä myynnissä.. :/

Kuntosalitreenin pyrin pitämään omassa kalenterissa minkä vaan pystyn, toki heti tällä viikolla tulee poikkeamia tuohon johtuen sijaistuksista. Tiistaina on ylimääräinen Kurvit kuntoon -tunti, jonka takia en viitsi tiistaina aamusta käydä salilla, ja torstaina lähtö Helsinkiin siihen aikaan että aamusali ei oikein ole järkevää vääntää. Pitää miettiä jos vaikka ennen Zumbaa keskiviikkona lähtisi käymään salilla. Ja sitten vaikka Helsingissä voisi käydä tutustumassa johonkin saliin. Hanhiksen kautta saisi CMS -kortin, jolla voisi mennä johonkin saman “ketjun” klubille.

Syksyn Levi-reissu meni totaalisen uusiksi koulutuksen takia, mikä on toisaalta ihan hyvä asia, koska. No ensinnäkin sen takia, että tämä koulutus on itseasiassa yksi niistä mitä olen halunnut aina. Toiseksikin sen takia, että vähän se takaisinlento aiheutti stressiä. Siinä ovat syyt minkä takia on huomattavasti helpompi ratkaisu lähteä koulutukseen sen sijaan.

Syksyllä on muutenkin tapahtumassa kaikkea jännää päivätöissä. Itseasiassa töihin pitäisi tässä jo olla menossa. Illalla taas tunnit Paimiossa ja sitä rataa. Eli hauskaa viikkoa teille karvapyllyset. Jatkellaan taas!

Lepoa, lepoa, lepoa

Se on todella oleellista, että välillä saa vähän levättyä. Kroppa ottaa edelleen sen mitä tarvitsee, ja tämä tuli taas vaihteeksi huomattua. Hirvensalmireissulla pamahti sen luokan flunssa, että oli pakko perua koko viikon tunnit, ja tietysti otettua kevyemmin. Hyväähän se teki. Enkä voi väittää etteikö tekisi mieli vetää lunkisti vielä tätäkin viikkoa. Ongelmaksi tulee kuitenkin sen lepo-kolikon toinen puoli, nimittäin laskutus.

Tässä kuussa on muutenkin ihan hirvittävät laskuläjät tulossa (lue: yrittäjäeläkevakuutus). Otin YELin taas tänä vuonna, jottei tule samanlaista härdelliä kuin loppuvuonna oli, se on kuitenkin pirun kallis bläjäys näin suoraan sanottuna, ja kuvittelin että jos otan vakuutuksen tammikuussa, saan myös laskun tammikuussa. Ei näin kuitenkaan käynyt, vaan lykkäsivät yhden laskun tammi-maaliskuulta, joten nyt maksettavaa on sitten kolmen kuukauden edesä. Saivat palautetta asiasta aika kovasanaisesti. Sen lisäksi tietysti vuokra, palvelinvuokra, viime kuun alvit ja kaikki muu kiva mitä tähän yritystoimintaan nyt liittyykään.

Eniveis. Toi viikon sairastelu, vaikka onkin mukava ottaa kevyesti, maksaa neljäsosan kuukauden jumppatuloista, ja se on aika valtava summa, ainakin kun on tulossa näin isoja laskuja. Tää on tätä yrittäjän arkea, mikä on kyllä niin pers.. siis kukkasia ja sateenkaaria.

Viikonloppuna tehtiin veljen kanssa InfoTV -teline, jotta saan oman infotelkkarin pyörimään toimistolle, vähän konsepti-ideana, jotta voin jossain esitellä että mitä sillä on tarkoitus tehdä. Siihen softaan olen nyt tekemässä aika isolla kädellä päivitystä, ja jos joku haluaa tulla mukaan kehittämään järjestelmää, saa nyt infotelkkarin kuukausimaksut puoleen hintaan. Laitteistokaan ei ole hinnalla pilattu, jos ottaa tuollaisen 24” näytön, joka mulla tuossa on. Toki jos haluaa siihen esimerkiksi kunnon telkkarin läväyttää, niin ei sekään ole ongelma. Lisäinfoa sähköpostilla :)

Palataan takaisin tuohon lepo-ideaan.

Vaikka en mielelläni olisi pois tunneilta, tekee tämä lepo vallan hyvää. Luulen, että kesällä on pakko pitää jossain vaiheessa vapaata myös ohjaamisista. Ehkä jopa enemmän kuin se viikko, jonka yleensä otan. Haluaisinkin ottaa tuollaisen loman stressittömästi, ilman että saan hirveän stressireaktion siitä, että joku muu ohjaa tunnit.

Jumppahullu-tunnit ovat varmasti kokonaan lomilla, niissä olen huomannut, ettei sijaisen ottaminen kannata, ja kesällä on varmasti asiakkaillakin paussia Zumbista, kahvakuulaa vedetään joka tapauksessa ympäri vuoden. Zumbat jatkuu syksyllä ihan varmasti, kunhan saan vaan pidettyä paikan.

“Paluu todellisuuteen”

Nämä on näitä “paluu todellisuuteen” -ajatuksia tässä kaikessa positiivisuudessa, ja se on tämän blogin idea. Että aina ei voi olla onnellinen, iloinen ja yltiöpositiivinen. Tästä keskusteltiin eilen Zumban jälkeen, hyvä oli keskustelu, ihan ehdottomasti.

Aika usein palaan ajatuksissani (märehdin) menneitä jollain tasolla, vaikkakin näissä asioissa enemmänkin sillä asenteella, että “mahtavaa, siitäkin kurasta on selvitty”. Uskomattoman pitkälle ihminen pystyy taipumaan ennen kun tulee se loppu, eikä taas tällä hetkellä ole mitään hätää sen asian kanssa. Kalenteri näyttää täydeltä – se on hyvä asia. Vielä kun saisi sen enemmän täyteen asioita, joista voisi laskuttaa ihan huolella (edit: tällä hetkellä menee paljon aikaan omien softien tekemiseen = ei tuottavaa). Ja se tilanne tässä vielä on edessä. Uskon siihen erittäin vahvasti.

Treeniohjelma

Tässä kaiken ohella olen rakentanut uutta Treeniohjelma -palvelua, joka näkee päivänvalon omassa käytössä kevään aikana, ja toivottavasti myytävänä tuotteena kesäkuun loppuun mennessä. Teen siitä esittelyvideot yms., joiden avulla pienille ryhmäliikuntaa ohjaaville yrityksille sekä henkilökohtaisille valmentajille esittelen tuota tuotteen käyttöä. Olen itse huomannut kuinka paljon sitä arkea voi helpottaa pienillä asioilla, ja tiedän että on paljon yrityksiä, jotka asiakkaita “kuittaavat” nimenhuuto -perusteella tunneille. Tuo NFC -koodiluku on ihan ehdottomasti kannattavempi idea sen kantilta, ja kunhan saan uuden Treeniohjelman kuntoon, sen käyttö nopenee entisestään. Nyt se tarvitsee aina nettiyhteyden toimiakseen, jatkossa ohjaaja voi etukäteen ladata asiakaskortiston tiedot puhelimeen tai täbiin, ja kuitata asiakkaat sisään ilman verkkoyhteyttä, ja taas tunnin jälkeen synkronoida tiedot pois laitteesta, ja näin päivittää Treeniohjelman tiedot kätevästi.

Asiakkaille voidaan tuoda mahdollisuus verkkopankkimaksamiseen yms. Siitä en ole vielä sen enempää tehnyt suunnitelmia, koska kuukausimaksu on valtavan suuri siihen nähden, mitä etuja siitä saa.

Treeniohjelmaankin pääsee testikäyttäjäksi jos vaan haluaa. Se vaatii kuitenkin vielä vähän kehittämistä.

Treeniohjelma tulee tietysti toimimaan saumattomasti Julkkarin sekä InfoTV:n kanssa, eli tiedot saadaan näkyviin kaikkiin järjestelmiin. Edelleen etsin itselleni myös sähkölukoissa yhteistyökumppania, jotta saisi Treeniohjelman myös isompiin keskuksiin käyttöön, mutta se on sitten sen ajan murhe, kunhan saadaan ensin itse pikkusofta toimimaan. Ihan muutaman tunnin työstä ei ole kuitenkaan kyse, ja opiskelen tässä samalla uusia teknologioita. Mielenkiintoista siis.

Päivätyöt

Tässä jo muutaman kerran hehkuttanutkin päivätöitä, ja edelleen pitää se todeta, kuinka mielekästä tällä hetkellä on olla päivätöissä. Mahtavia projekteja, mahtavia juttuja muutenkin tulossa, ja sopivissa määrin haastetta. En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät tykkää työstään.

Pitää kuitenkin muistaa, ettei kaikki voi olla aina täysin mielekästä. Ei vaan voi. Se on elämää se. Tällä hetkellä nautin täysin rinnoin tehdä uusilla tekniikoilla ihan täysin uusia asioita, jotka motivoivat myös oppimaan. Ja toisaalta myös kokeilemaan omia rajojaan. Olen todella tyytyväinen, että uskalsin palata takaisin reilu vuosi sitten.

Videopäiväkirja

Olen pitänyt videopäiväkirjaa nyt muutaman viikon ajan, en tiedä onko siellä mitään oikeasti käytettävää materiaalia, ja oman itsensä katseleminen ja kuunteleminen on niin NOLOA. Mutta koitan jossain vaiheessa saada sen sellaiseksi, että edes kerran viikossa – parissa saisin päivitettyä jotain jopa ihan Youtubeen. Riippuu toki ihan siitä, että haluaako ihmiset oikeasti nähdä sen oikean puolen. Videopäiväkirja on melkoisen raaka, ja kertoo pitkälti sen, että kuinka tylsä elämä sitä onkaan :)

Nyt aamupalaa ja töihin! :)

..pienet on ongelmat ihmisillä / pientä väsymystä ilmassa

Olen tässä muutaman viikon, kuukauden ehkä jopa vuoden ihmetellyt ihmisten asenteita elämään. Mikään ei tunnu riittävän, ja aina vaan vaaditaan enemmän ja enemmän. Mistään ei osata kiittää, ja aina on jotain purnaamista. Tuttua? Ihan varmasti on!

Tässä toissaviikolla oli iltalehdessä uutinen, jossa jonkun randomin lottolappu oli kuvattuna, ja seitsemän oikein tilalla oli kuusi oikein. Otsikko taisi olla luokkaa “Voiko ***kseen kuolla?”. Ihan varmaan ottaa kupoliin, mutta se on sen pelin kulku. Olisiko ehkä parempi asenne olla tyytyväinen siihen tonniin mikä sieltä tuli, kun harmitella sitä, että jäi miljoonat saamatta? Todennäköisyys siihen seuraavaan oikeaan numeroon on kuitenkin melkoisen tähtitieteellinen. Samanlaisia esimerkkejä löytyy jatkuvasti enemmän ja enemmän. Facebookissa katsoo ja ihmittelee sitä ihmisten kokemaa vääryyttä.

Parutaan kovaan ääneen sitä, että elämä on ihan perseestä, mutta ei osata tehdä asialle yhtään mitään – ei vaikka tarjottaisiin vähän apua. Kaikki lähtee kuitenkin itsestä, ketään muu ei voi omaa elämää pelastaa tai muuttaa, vaikka se kuinka olisi kiva asia. Tästä esimerkkinä työ. Jos ei mitenkään viihdy työssään, niin sitten hommaa uuden. Sitä on turha kovaan ääneen huudella ympäriinsä, kuinka huono on olla kun ei ole kuitenkaan aikomustakaan asialle mitään tehdä.

Jokainen on oman elämänsä herra.

Sama asia on painon pudotuksen, liikkumisen tai oikein syömisen kanssa. Näistä ei mikään asia ole tähtitiedettä. Ja se vaatii uhrauksia, mutta on kyllä tehtävissä, kunhan vaan ottaa itseään siitä kuuluisasta niskasta kiinni ja tekee jotain. Jos vaan istuu sohvalla ja ahtaa naamaan tavaraa, ei varmasti saa tuloksia aikaiseksi.

En nyt tarkoita sitä taaskaan, että joka päivä pitäisi olla pelkästään aurinkoa ja tähtisädetikkuja, toki jokaisella on oikeus mielialoihin (minä siinä parhaana esimerkkinä). Tykkään tehdä sitä mitä teen, tykkään päivätöistäni, on ihan huippua että voin parantaa ihmisten päiviä jumpilla, ja pyrin saamaan jopa omia koodausprojekteja johonkin malliin. Teen jopa vähän liikaa hommia tällä hetkellä.

Pyrin myös olemaan kiitollinen siitä mitä on. Joskus jopa vapaa-aika saa minut hykertelemään onnesta. Pieniä juttuja.

Autan myös mielelläni ihmisiä ja heidän yhteisöjään tai yrityksiään, mutta siitä olisi joskus ihan kiva saada joku kiitos. Ihan vaikka vaan sanottuna. Se tuntuu olevan vaan välillä niin kiven alla. Minulla on ollut näitä ns. hyväntekeväisyysprojekteja ihan kiitettävästi, en ole niistä hirveän isoa meteliä edes pitänyt. Alkaa riittämään se, että ihan vaan hyvää hyvyyttäni pyöritän sitä ja tätä ja tota ilman minkään näköistä näkyvyyttä tai kiitosta asioista. Pistinkin pisteen nyt kaikkein suurimmalle verenimijälle, ja elokuuhun mennessä uskoisin että saan sen projektin pois omalta palvelimelta.

Siellä on sentään sivuilla oma logo, tosin yhtään asiakascasea ei ole sitä kautta tullut, joten viitisen vuotta on periaatteessa turhan näkyvyyden takia ollut tämä asiakkuus. Harmittaa heittää omaa aikaa hukkaan. Näitähän tuntuu riittävän.

Pari vapaata viikonloppua maistuisi vallan hyvältä, ja joudunkin raivaamaan omaa kalenteria tässä joka tapauksessa, jottei hajoa pää kokonaan. Luulen, että se yleinen väsyminen aiheuttaa myös tämänlaisen ärtymyksen ihmisten ainaiseen vaatimiseen. Aina vaan pitää saada kaikki ilmaiseksi, nyt ja heti.

Toki ymmärrän ettei tässä taloustilanteessa ole varaa ylimääräistä rahaa heitellä menemään pitkin ja poikin kaupunkia. Sitten karsitaan niissä kuluissa, eikä tulla kyselemään että voisiko jotain saada vähän edullisemmin.

Arghh..

Olen noita omia jumppia pyrkinyt pitämään suhteellisen edullisena ihan vaan sen takia, että saan jollain tavalla mahdollisimman suuren asiakaskunnan tavoitettavaksi jumpat. Se on kuitenkin yrittämistä minulle, ja sen takia joudun pitämään esimerkiksi minimikävijämäärät ryhmissä, ettei mene tunnit tappiolle. Johtuen juurikin pienistä kertakorttihinnoista yms. Se tuntuu olevan välillä vähän hankala saada menemään perille. Pyrin jatkamaan edelleen samoilla linjoilla jatkossakin, ja mahdollisesti otetaan jotain kuntojumppaa vähän laajemminkin, tosin pitää katsoa että oma aika riittää siihen.

Mutta enemmän kuin muiden miellyttäminen, pitää antaa itselleen aikaa, joten todella tarkkaan pitää tutkailla miten aika riittää. Kesällä on tavoitteena edelleen jatkaa tätä töiden downshiftausta, ja jättää itselle enemmän aikaa. Keskittyä tiettyihin päiviin, ja jättää vapaata useampaan päivään.

Edelleen on vaan hankala sanoa “Ei”. Ja pitää tarkkaan miettiä että kenelle niin sanoo. Sekin on asia, mikä välillä hämää.. Ihmiset sanovat, että “Harjoittele sanomaan ei”, ja vaativat seuraavassa lauseessa itse jotain. Eli pitäisi aina muista asioista karsia. Eihän se niin taida mennä.

Mun “Kaikki rakastavat Raymondia” -syndrooma ei kyllä edelleenkään ole yhtään parempi, vaan edelleen tuntuu siltä, että kaikkia pitää miellyttää, ja otan henkilökohtaisesti (liiankin) tietynlaiset asiat, joihin ei edes voi vaikuttaa. Oppia ikä kaikki, ja tästä se taas lähtee.

Viikonloppuna on onneksi luvassa rentoutumista Hirvensalmen upeissa maisemissa, ensi kuussa on luvassa bootcamp -koulutus ja toukokuussa pääsee Gracelle lainehtimaan aalloille huipputyyppien kanssa.

Nyt olisi taas vaihteeksi aika käydä suihkussa ja lähteä töihin. Parempaa päivää kaikille!

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Mulla on semmonen olo, että olisin ehkä käyttänyt tämän otsikon jo aikaisemmin. Ehkä joka vuosi ;) Mutta ei anneta sen häiritä. Jokaisella on varmasti suunnitelmia uuteen vuoteen, eikä niitä missään nimessä pidä vähätellä. Suunnitelmat ovat ainakin se asia, joka pitää minut vauhdissa ja järjissään. Se, että ovatko suunnitelmat kovin järkeviä, niin en kyllä sitten tiedä.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että saan keskitettyä ohjaustunnit näppärästi muutamaan iltaan, ja se tarkoittaa taas sitä, että saisin mahdollisesti rytmiä itse salikäynteihin. Olisi kiva taas päästä itse treenaamaan, eikä vaan treenata muita. Luulen vahvasti että onnistun tässä asiassa.

Jatkossa vakkaritunnit ovat maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Juoksuporukan kanssa on ollut juttua, että voitaisiin taas koittaa saada sellainen vakkaripäivä, ja sehän kelpaisi vallan hienosti! Kuuluisi myös siihen omaan päätökseen saada aikaisempaa aktiivisempi ja itsekeskeisempi (hehheh) vuosi. Voisin keskittyä enemmän itseeni ja oman kunnon kohentamiseen.

Eilen alkoi kehokuuri. Elokuun kuurista on saattanut vähän tulla massaa kerättyä, ja nyt siitä sitten hankkiudutaan helposti eroon. Päivällä toimiston vaaka saattoi näyttää 75,8kg, joka on siis viitisen kiloa elokuuta enemmän. Siitä ainakin päästään eroon, jotta mahdun pukuun 14.2. Pienet on pojalla tavoitteet! ;) Koitan päivitellä tänne taas vaiheita tuosta kuurista, niin olette tekin kartalla siitä, mitä tapahtuu!

Mitäs muuta sitä on tulossa. Jonkin verran meinasin taas jälleen kouluttaa itseäni. Nyt mennään sellaisella oman kehon vastuksella toimivalla treenillä, trx:llä ja muulla toiminnallisella touhulla. Jos saisin vihdoin fitnessbagi-tunninkin pidettyä. Odotetaan että vähän maa lähtee kuivumaan, tai saadaan kunnolla lunta. Pistän jossain vaiheessa tunnin ilmoittautumisen näkyville, ja sitten pyritään saamaan tunti täyteen. Nyt on onneksi helppoa, kun loppuviikko on aika kivasti tyhjä! Vakiotuntia siitä ei tule, mutta jos parin-kolmen viikon välein saisi ihmisiä kidutettua oikein urakalla.

Tammikuussa on luvassa vielä yksi vähän jännempi juttu, mihin pitää suunnitella tunti “äijjille”. Eli vähän sellaista erilaista tuntia kasaan. Idea on kiva, ja meinasin tiistaina kuvata sitä varten muutamat liikepatterit, jotta saan tehtyä kotiläksyni kunnolla.

Liikuntaa on siis luvassa tähänkin vuoteen ihan kivasti. On tulossa paljon muutakin kuin tuo tapahtuma, mutta niistä sitten myöhemmin lisää. Ei voi paljastaa kaikkea.

Kesällä taitaa olla ensimmäinen täyspitkä loma piiiiitkään aikaan, joten siihenkin on mahdollisesti keksittävä jotain kivaa. Niitä suunnitelmia en voi paljastaa vielä, koska tässä on kaikki auki.. Ihan loman ajankohdasta lähtien.

Olen päättänyt, että laitan omat softaprojektit, joita siis ei ole ketään tilannut, jäihin, keskityn vähän Julkkarin kehittämiseen elokuvatyökalujen osalta, ja saankin siitä ensimmäisen koesaitin varmaan ponnistettua helmikuun alkuun mennessä.. Sopivasti Lumon 1v synttäreille valmiiksi. Pistetään sivusto samalla ympäri, vähän uusilla tekniikoilla ja ideoilla varustettuna. Eipä siitäkään sen enempää. Tarkoituksena on myös kehittää sen muita työkaluja pikku hiljaa. Ja noita sopimuksien uusimisiin liittyviä työkaluja, jotta saan laskutukset tehtyä oikein ja ajoissa.

Se, että miten tämä kaikki nivoutuu yhteen, onkin sitten jännittävämpi juttu. Eiköhän se tässä vuoden aikana tule käymään selville. Toisaalta lähden innoissani vuoteen 2015 erittäin positiivisin mielin.

***

Toisaalta. Uuden vuoden pippalot eivät menneet niin sanotusti kuin Strömsössä, ja se veti vähän mielialaa matalemmalle. Siis tiedän kyllä vahvasti, ettei aina voi olla hyvä ilta, ja silleen. Tietysti olin varannut paljon odotuksia tuota iltaa kohtaan, koska pääsi pois täältä, isoon kaupunkiin, katsomaan miten siellä vuoden vaihdetta vietetään.

Joskus on sellainen olo, ettei kuulu tänne. Tai siis aika usein oikeastaan, koska tuntuu että on vaan jotenkin niin erilainen kuin muut ovat. Haluaa vaan mennä viettämään iltaa paikkaan, jossa saa olla ihan oma itsensä, olla miten haluaa ja nähdä saman henkisiä ihmisiä. Silloin on parempi tehdä se pakeneminen tuonne meikäläisten sateenkaarimaahan. On kuitenkin todella raaka fakta, että on myös sellainen olo, etten kuulu sinnekkään. Ne piirit ovat erittäin sisäänpäin lämpenevät, ja on todella hankala päästä edes juttusille kenenkään kanssa. Se on ihan valtavan harmittavaa. Illan aikana nähtiin muutama tuttu MGF-ajoilta, ja muutama sana päästiin vaihtamaan, mutta muuten istuttiin aika tiiviisti koko ilta kahdestaan.

Ilta päättyikin sitten tuhkimo-kotiintuloon, tosin mun tapani mukaisesti vähän myöhässä.. Oltiin hotellilla yhden aikaan.

Kaikella on todellakin tarkoituksensa, ja eipähän nyt tarvii vähään aikan mennä isoon kaupunkiin ihmettelemään, koska ei vaan ole semmonen olo että siellä on mitään. Katsotaan että miten tässä tulee sitten kesällä, kun on seuraavan MGF:n aika. Saattaapi olla että pyörin taustajengissä nettisivujen osalta, ja annan sille sen verran aikaa itseltäni kun saan siitä itselleni. Mulla on paha tapa antaa projekteille enemmän kun tarvitsisi, ihan omalla kustannuksella. Se tulee olemaan yksi muutos tänä vuonna. Ei niin paljon hyväntekeväisyyttä. (Okei, poislukien toi Julkkarin leffatyökalu, jonka teen omaan piikkiin).

Onneksi täällä on paljon jengejä joihin kuuluu, ja joiden kanssa olisi pitänyt viettää se uusi vuosi. Juoksijaiset, ihan ehdottomasti olisi voinut lähteä vaikka uudenvuoden lenkille heidän kanssa. Jos ensi vuonna? Ja Sateenkaaritytöt vähän vihjasi, että voitaisiin heidänkin kanssa viettää kekkerit. Ei huono! Hubiporukka on tietysti ihan oma jenginsä, siihenkin porukkaan tunnen kuuluvani, vaikkakin vietän aikaa siellä huomattavasti liian vähän omasta mielestä. Ja sitten on tietysti kaikki ne, jotka tunnistavat itsensä ihaniksi ihmisiksi, en lähde ketään tähän nyt listaamaan <3 Joka tapauksessa haluan ehdottomasti viettää seuraavaksi kaikki kekkerit ystävien kanssa, ystävien, jotka oikeasti välittävät, eikä vaan näön vuoksi. Vähän raa’asti sanottu, mutta näin tällä kertaa.

***

Näin Facebookissa ehkä parhaan “Tipattoman” mainoksen, se oli itseasiassa maailman ihanimman Maijan seinällä. Että hän ei aio tippaakaan kestää ihmisiä, jotka  ovat häntä kohtaa negatiivisia. Meinasin ottaa siitä myös itselleni sopivan projektin. Ne ihmiset, jotka saavat aikaan vain harmittavia ajatuksia, lentää kaaressa pois elämästä. Turha sitä on kuluttaa elämäänsä sellaisiin ihmisiin, jotka satuttaa tai ei arvosta. Tein jo ensimmäisen fb-siivoukseni kavereista, ja sieltä lähti muutama henkilö, joka on enemmän negana, kuin muut.

Näillä sanoilla mennään eteenpäin. Pidetään mieli positiivisena, kroppa kunnossa ja ystävät lähempänä kuin koskaan! <3

Vuosi Hubia takana!

Viime viikon Halloweenina tuli vuosi siitä kun avasin oman toimiston Hubille. Siinä ajassa on kerennyt tapahtumaan jo vaikka ja mitä. Yhden kerran vaihdoin vähän suurempaan huoneeseen, ja nyt asustellaan siinä isommassa kopissa. Sekuntiakaan en kadu, vaikkakin rahallisesti se on tietysti sopivan tiukkaa, ja pitäisi noita omia projekteja saada enemmän jotta olisi entistä kannattavempaa.

Se on pieni oravanpyörä, koska töitä teen tällä hetkellä valehtelematta 8 – 20 vähintäänkin joka arkipäivä. Siihen vielä viikonlopun pyöritykset päälle, ja homma on biffi. Omat treenit on jäänyt totaalisen kakkossijalle, ja syöminen on ollut mitä sattuu, koska siihen vaan ei ole jotenkin ollut aikaa keskittyä. Tosi huono tekosyy, mutta se on sitä samaa mitä kaikilla muillakin tuntuu olevan.

Meinasin että joulun pyhinä en viettäisi niin paljon aikaa tunteja ohjaamalla, vaan keskittyisin pitkästä aikaa omien hommien kehittämiseen. Kotisivut menevät uusiksi tässä jo reilusti aikataulua nopeammin, ja yksi pikkuprojekti lähtee käyntiin kunhan saan sen käynnistettyä. Eli paljon on pientä menossa koko ajan.

Vuoden vaihteen jälkeen pyrin saamaan itselleni jopa vapaan illan, katsotaan miten sen kanssa tulee käymään.

Omat tunnit ja niiden “ansaintamalli” (not)

Torstain tunnit lopetan joulukuun alussa sen takia, ettei niissä ole ihan toivotusti käynyt porukkaa. Se on harmillinen juttu, mutta rahallisesti ei vaan ole järkevää pitää niitä tunteja. Ikävä faktahan se on niiden asiakkaiden kannalta, jotka ovat toivoneet tuota torstaita kalenteriin. Hauska juttu sinänsä, mutta ne, jotka olivat eniten innoissaan asiasta, ei ole käynyt siinä torstaissa.

Olen itse mielelläni hyvin avoin rahajutuissa näissä omissa tunneissa, niin asiakkaat ymmärtävät näitä asioita. En kuitenkaan ole aikaisemmin niitä kirjoittanut, vaan olen jutellut näistä ihan suoraan. Ainakin muutaman asiakkaan kanssa. Sunnuntain tunnit pidän mielelläni, niissä on käynyt ihan kivasti porukkaa, ja tykkään tietysti itse treenata myös. Kuitenkin se, ettei ole yhtään vapaapäivää aiheuttaa sen, että sitten jostain on karsittava. Keskuksien tunneista en lähde karsimaan, koska a) niissä on tehty sopimukset aina yleensä vähintään puoleksi vuodeksi, ja b) niistä saa sen tietyn summan käteen aina. Omissa tunneissa on kuitenkin todella suuresti muuttuva tulo, ja yleensä se jää aika pieneksi.

En halua nostaa kertamaksujani, ja se on toisaalta aika iso ongelma, koska nyt se menee niin, että neljä asiakasta vähintään vaaditaan tunnille, että saan omasta tunnista “nollatulon”. Silloin ei tehdä enää tappiota. Ja koska Suomen verotushommat ovat niin totaalisen ahterista (joo, on), niin siitä seuraavista asiakkaista jää “käteen” about muutama euro. Näin ollen kymmenestä asiakkaasta jää käteen vajaa 15 euroa. Viisitoista asiakasta, joka on tällä hetkellä kävijäennätys syyskaudella, siitä jää sitten melkein 25 euroa. Se alkaa olemaan jo semmonen määrä, että kannattaa tehdä. Keskimäärin kävijöitä on kuitenkin käynyt kymmenen molemmilla puolilla. Ja torstain tunneilla se on yleensä ollut se 8 henkeä, josta jää käteen noin 4 euroa.

Omapahan on ongelmani ;) Mutta en tosissaan halua nostaa kertamaksuja, koska mielestäni on kaikkien etu, että ihmiset liikkuvat. Toki en halua että sitä tehdään omalla kustannuksellani, joten on pakko tehdä näitä ratkaisuja.

Jaksaminen

Jaksaminen on asia, josta kysellään oikeastaan jatkuvasti. “Miten jaksat tolla tahdilla?”, en vaan pysty käsittämään. Jotenkin sitä sopeutuu aika helpolla siihen että menee vaan jatkuvasti paikasta paikkaan. Se on kuitenkin raskasta, ja jatkossa on kyllä tarkoitus antaa aikaa itselleen myös.

Se on myös yksi syy siihen, miksi en järjestä tänä vuonna kinkunsulatuksia. Se ei ole sen arvoista. Katja on luvannut hoitaa sen asian onneksi ;)

Liikunnanopettajien tapahtuma

Vuoden vaihteen jälkeen on liikunnanopettajien tapahtuma Salossa, ja minua sinne on pyydetty ohjaamaan manrobicciä, joten katsotaan mitä saan aikaiseksi. Tunnin mittainen bläjäys olisi tavoitteena saada tehtyä. Nämä on näitä kivoja asioita, joita on vaan pakko silloin tällöin tehdä.

Hanhivaara, Kuntopeimari, muut tunnit

On varsin ihana asia, että pääsin ohjaamaan Hanhikseen. Siellä on jengi ihan huippua henkilökunnasta asiakkaisiin. Eilen vedin ensimmäisen “Kurvit kuntoon” -tunnin, ja vaikka tapani mukaisesti vähän häsäsäin, niin tunti oli aika onnistunut, ja tuntuu tuolla gluteus maximuksessa sen verran iloisesti, että taisi mennä perille :D

Ensi vuonna jatketaan siellä ohjaamista sen lisäksi, että ohjailen KuntoPeimarissa myös. Sen lisäksi omat kahvakuulat ja sunnuntaisin Zumba Dance Centerillä.

 

Olisikohan siinä sitten tämän aamun avautumiset. Mulle oikeasti kuuluu ihan hyvää, tykkään tällaisesta suhteellisen kiireisestä aikataulusta, vaikka se kuulostaa tosi tyhmältä. Olen päässyt taas neulomisen makuun myös, ja koitan niitä saada aina tehtyä kun on sellainen olo kotona, että pitäisi istua tietokoneen edessä. On se parempi vaihtoehto! :D

Nyt suihkun kautta töihin, jotta pääsee Hubin synttäreitä viettämään sitten iltapäivästä!